Novellikisan voittajia: Ensimmäinen leiri

VillivarsaKirjoittanut: Elina Siltala

Linda Salo juoksi yläkertaan kahdenkymmenen euron seteli kädessään. Hän avasi huoneensa oven, juoksi hyllyn luo ja nappasi säästölippaan hyllystä. ”Vihdoin!” Linda huokaisi. ”Nyt rahat ovat koossa. Pitää vain saada heidät suostumaan” , Linda mutisi. Linda meni alakertaan harpaten kaksi porrasta kerrallaan. Lindan vanhemmat istuivat katsomassa televisiota. Linda nappasi kaukosäätimen ja hiljensi ääntä. ”Tässä on 250 euroa. Jos te maksatte viiskymppiä, niin mä pääsen sille leirille. Pliis”, Linda pyysi. Isä huokaisi. ” Kai sinun pitää sitten päästä. Olethan jo 13-vuotias”, äiti sanoi. ” Jee! Huippua!” Linda riemuitsi. ”Mä meen heti ilmoittautumaan”, Linda huusi juostessaan yläkertaan.

Kolmen viikon kuluttua Linda istui autossa sukien lyhyitä, vaaleita hiuksiaan. Hän avasi laukkunsa ja tarkasti vielä kerran, että kaikki oli mukana. ” Ratsastushousut, hanskat, kypärä ja saappaat. Vaihtovaatteita, vähän rahaa, uikkarit, pyyhe, hammasharja, hiusharja. Joo, kaikki mukana”, Linda ajatteli.

”Perillä ollaan ”, isä huomautti etupenkiltä. Linda havahtui mietteistään ja avasi oven. ”Vau!” Linda henkäisi ja katseli ympärilleen. Tummatukkainen nainen käveli heidän luokseen. ”Hei. Olen Leena Niemi, leirin toinen avustaja”, Leena sanoi. ” Linda Salo. Tässä on isäni Heikki Salo”, Linda esitteli. ”Haluat kai nähdä huoneesi, tallin ja hoitohevosesi?” Leena kysyi. ”Totta kai! Heippa iskä!” Linda huikkasi. ”Tännepäin. Tuolla on leiriläisten mökit ja tuolla talli. Tuolla on rantasauna ja tuolla kerhotalo”, Leena selosti heidän kävellessään leiriläisten mökkejä kohti. ”Ratsastustunti on seitsemältä. Tule silloin tallin toimistoon. Se on helppo löytää. Tallitytöt auttavat sinua sopeutumaan. Heippa, nähdään seitsemältä!” Leena huikkasi. ”Joo!” Linda huusi ja heilautti kättään. Hän käveli sisään leirimökkiin ja etsi vapaan huoneen.

Linda alkoi purkaa tavaroitaan. Yhtäkkiä hän kuuli kuinka ovi kolahti, ja askeleet kuuluivat käytävältä. Joku kurkkasi aina huoneeseen ja jatkoi matkaa, kunnes tuli Lindan huoneen kohdalle. Ovi avattiin, ja tyttö kurkisti sisään. ”Oho, sori”, tyttö sanoi ja aikoi mennä pois. ”Haluaisitko mun huonekaveriksi?” Linda kysyi nopeasti. ”Joo!” tyttö ilahtui ja astui sisään. ”Mä oon ollut täällä kaksi kertaa aiemminkin. Mun nimi on Karoliina. Kavereiden kesken Karkki. Ja 13-vuotias”, Karoliina sanoi. ”Mä oon Linda, 13-vuotias”, Linda esitteli itsensä. ”Mennääks talliin? ” Karoliina kysyi hetken kuluttua. ” Joo! Tunnetko sä nää paikat?” Linda kysyi. ”Tietty! Ja hevoset” , Karoliina vastasi. ”Muuten, kello on kuusi. Kannattaa pistää jo ratsastuskamppeet”, Karoliina huomautti. ”Hyvä idis”, Linda sanoi ja meni laukkunsa luo.

Vartin päästä tytöt seisoivat tallissa, joka oli täynnä hevosia. Karoliina selosti hevosten nimiä heidän kävellessään käytävällä. ”Toi on Tähti, eli Tähden tyttö. Se on kiltti. Se oli mun hoitsu viimeks. Ja toi on Ruska, siis Ruska-Ralli. Ja tossa on isoin hevonen Vitsi, eli Vietsaus. Se on kyl myös tosi kiltti. Tossa on Leimu, eli Leimaus. Ja toi…” Karoliina selitti. ”Hei Karkki. Tulit taas”, yksi tallitytöistä keskeytti. ”Ai, moi Jenna. Jep, täällä ollaan. Tässä on Linda, mun huonekaveri”, Karoliina kertoi. ”Ope jakaa kohta hoitsut. Kannattaa mennä toimistoon”, Jenna huomautti. ”Hei, tuu Karkki. Moikka Jenna!” Linda kiirehti. ”Moido hetkeksi, Jenna!” Karoliina huikkasi.

Tytöt kävelivät nopeasti toimistoon. Toimisto oli jo täynnä eri-ikäisiä tyttöjä ja poikia. ”Ai hei Linda ja Karoliina”, Leena tervehti. ”Taitaa olla aika jakaa hoitohevoset. Ai niin, niille jotka eivät tunne meitä, minä olen Leena Niemi ja tämä tässä on serkkuni Asta Niemi. Ja täällä jossain on vielä Astan sisko Arja”, Leena kertoi. ”No niin!” Asta sanoi. ”Essille Ruska-Ralli, Jonnalle Muru, Lindalle Vietsaus, Jerelle Haamun tyttö, Karille Kapteeni, Maxille Tähden tyttö, Karoliinalle Virkku-poika ja Minnalle Tuuli”, Asta selosti. Toimisto täyttyi riemunkiljahduksista. ”Menkää laittamaan hevoset valmiiksi tunnille”, Leena komensi.

Jenna odotti Karoliinaa ja Lindaa käytävällä. ”No?” hän kysyi uteliaana. ”Mä sain Vitsin ja Karkki sai Virkun”, Linda kertoi. ”Mä näytän niiden varusteet”, Jenna sanoi ja käveli satulahuoneeseen. ”Noi on Virkun ja noi Vitsin. Harjapusseissa on nimet”, Jenna opasti. Tytöt nappasivat harjapussit ja menivät hoitohevostensa karsinoihin. Linda harjasi Vitsiä ja puheli sille. ”Mä hoidan sua täällä leirillä. Joo-o. Oothan kiltisti seuraavalla tunnilla? Silloin Asta katsoo, kuinka taitavia me ollaan. Avaappa suu ja ota kuolaimet. Hyvä. Odota siinä, mä haen satulan!” Linda haki satulan ahtaasta satulahuoneesta. Sitten hän änkesi takaisin Vitsin karsinalle. ”Nyt laitetaan satula. Äläpäs pullista! Noin, nyt on hyvä. Oho, pitää mennä jo. Tule!” Linda puheli.

Asta käski heidät riviin ja tarkasti satuloinnin. ”Hyvä. Kiristä leukahihnaa vähän, Jonna. Hmm… Joo. Max, kiristä satulavyötä! Hyvä, Jere. Okei, kaikki jonoon! Ensiksi Kapteeni ja vikaksi Tuuli. Ja käyntiä, ohjakset pitkinä. Essi, selkä suorana! Jonna, kantapäät alas!” Asta huuteli kentän keskeltä. Seurasi kymmenen hiljaista minuuttia. ”Harjoitusravia, jalustimet kaulalla!” Asta huusi. Hiekka pöllysi, kun hevoset ravasivat. Aurinko porotti kuumasti, ja hiki virtasi. ”Otetaan kevyttä ravia. Kantapäät alas!” Asta komensi. ”Pidätä, Jere. Muuten se laukkaa!” Kun Asta komensi kaikki käyntiin, hän sanoi: ”Huomenna laukataan.” Tieto otettiin vastaan sekalaisin tuntein. ”Jee! Huippua!” joku huusi. ”Nastaa!” Mutta Minna vaikeroi: ”Voi ei.” ”Okei menkää talliin ja hoitakaa hevoset kuntoon. Sen jälkeen on ruoka kerhotalolla. Saatte pizzaa”, Asta kertoi.

Ruoan jälkeen tytöt menivät rantasaunalle ja uivat aika kauan. Heillä oli hauskaa. Kun leiriläiset olivat vihdoin nukkumassa, Linda päätti uskoutua Karoliinalle: ”Karkki, nukutko sä?” Linda kysyi. ”En”, Karoliina sanoi ihmeen pirteällä äänellä. ”Voinko mä kertoa sulle jotain arkaluontoista?” Linda kysyi empien. ”Voit. Mä en lavertele sitä eteenpäin”, Karoliina sanoi. ”Mä ratsastin täysverisellä maneesissa viime talvena. Ja tota… Niin, kissa oli päässyt maneesiin. Me laukattiin ja mun ratsu säikähti kissaa. Ja pukitti mut pois selästä. Mun nilkka venähti ja käsi oli kipeä pitkään. Joten nyt mä… Pelkään laukkaamista”, Linda sanoi hiljaa. ”Helpottiko kertominen?” Karoliina kysyi. Linda nyökkäsi vaisusti. ”Jos yhtään helpottaa, niin täällä ei ole kissoja”, Karoliina huomautti. Linda hymyili vähän. ”Kiitti, Karkki, kun kuuntelit. Hyvää yötä!” Linda sanoi. ”Hyvää yötä”, Karoliina vastasi.

Seuraavana aamuna aamiaisella Linda nakerteli näkkileipää ajatuksissaan. Karoliina yritti saada häntä mukaan keskusteluun. ”Mitä hevoskirjoja sä luet Linda?” Karoliina kysyi. ”Hä? Tota… Täyttä laukkaa -sarjaa”, Linda vastasi. ”Haluisitko sä isona jockeyksi?” Minna kysyi. ”Öö… Tota.. Joo”, Linda vastasi empien. ”Hei tytöt! Menkääs tekin viemään hevoset laitumelle!” Arja komensi. ”Joo!” Kaikki tytöt nousivat pöydästä.

Tällä kertaa tunti pidettiin päiväruoan jälkeen. Linda vitkutteli satuloinnissa. ”Tuu jo, Linda!” Essi hoputti. ”Anna nyt Lindan satuloida rauhassa!” Karoliina puolusti Lindaa. ”Mä tuun nyt”, Linda puuttui puheeseen. Heidän mennessään käyntiä, Linda oli hermostunut eikä pystynyt keskittymään. ”Linda, kantapäät alas! Ja pidätä sitä Vitsiä!” Asta huusi. Linda totteli ja yritti keskittyä.

Pian oli jo harjoitusravin vuoro. ”Jalustimet kaulalle!” Asta komensi. Linda rentoutui hetkeksi Vitsin pehmeässä ravissa. Juuri, kun Linda onnistui unohtamaan koko laukan, Asta komensi: ”Ja kevyttä ravia!” Linda muisti taas laukkaamisen, mutta kevensi silti hammasta purren. ”Otetaan seis!” Asta huusi. Kun hevoset olivat pysähtyneet, hän kysyi: ”Onko joku, joka ei ole laukannut?” Kaikki olivat hiljaa, paitsi Minna. ”Minä en ole laukannut”, Minna myönsi. ”Okei, mene kentän toiseen päähän, opetan sinut laukkaamaan, kun muut menevät pois”, Asta sanoi. Minna nyökkäsi ja ohjasi Tuulin kentän toiseen päähän. ”Ensin Essi, mene vain pari raviaskelta ja nosta sitten laukka”, Asta sanoi. Hetken kuluttua Essi laukkasi sujuvasti. Linda oli ihan kalpea. Hän hypisteli ohjia hermostuneesti. ”Ja ota seis. Seuraavana Linda!” Asta määräsi. Linda siirtyi ympyrälle. Hän puristi ohjia ja nosti laukan. Linda oli ihan jäykkä ja valkoinen kuin lakana. Sitten hän kuuli Astan äänen: ”Ota seis!” Linda pysäytti hevosen ja hymyili. Hän ei pudonnut. Loppupäivän Lindan naama loisti kilpaa auringon kanssa.

Seuraavana päivänä Linda laukkasi niityllä. Hän ei ajatellut mitään. Nautti vain laukan hurmasta. Ehkäpä hänestä joskus tulisi jockey, mutta nyt Linda nautti leiristä ja laukan ihanuudesta.

[whatsapp url="http://villivarsa.fi/2011/03/novellikisan-voittajia-ensimmainen-leiri/#wa" title="Novellikisan voittajia: Ensimmäinen leiri"]

Avainsanat: ,