Novellikisan voittajia: Kesäopetus

VillivarsaKirjoittanut: Kirsi Silanterä

En voinut uskoa silmiäni. Pihallamme laidunsi poni! Hyppäsin ylös sängystäni ja hieraisin silmiäni toistamiseen. Tuijotin silmät ympyränä todellista, kiiltävää hiirakkoa, joka repi ruohoa puutarhassamme. Se seisoi nurmella turpa kiinni maassa aivan, kuin olisi asunut siinä koko ikänsä. Ponin karva kiilteli kilpaa auringonsäteiden kanssa ja lempeä tuuli leyhytteli sen jouhia.

Rynnistin alas kuin takapuoleen ammuttu karhu, ja herätin ryminälläni vanhempani. Kuulin epämääräistä mutinaa unenpöpperöiseltä isältäni.

– Mmmmhh.. Sam, mitä tapahtuu? Palaako jossakin?

– Heh heh, isi. Puutarhassamme on poni ja se hävittää parhaillaan uutta nurmikkoamme! Katsahdin seinäkelloon. Tuntiviisari osoitti seitsemää.

– Toki. Arvaa muuten mitä?

– No?

– Elvis on ennen asunut tässä talossa!

Menin sanattomaksi, kunnes kuulin isäni pilkallisen nauruntyrskeen ja tajusin hänen vain piikitelleen minua.

– Okei, älä sitten usko, mutta kun tunnin päästä pääset ylös sängystäsi ja nurmi on muisto vain, katsopa peiliin!

Naurahdin itselleni ja astuin ulos talosta. Hengitin syvään sisääni aamukasteen raikasta tuoksua ja sipsutin kostealla ruoholla takapihalle. Ja todellakin; ruohoa nyppi ihka oikea poni! Kun se huomasi tuloni, se katsoi minua pitkään ja tuli sitten luokseni. Silitin sen poskea ja painoin otsani sen otsaa vasten.

– Kukas karkulainen sinä olet? kysyin siltä. Poni ei tietenkään vastannut. Se heilautti päätään ja kääntyi ympäri. Valmistauduin kipakkaan potkuun ja peräännyin, mutta poni ainoastaan vilkuilikin minua ilkikurisesti. Sen tummat silmät porautuivat minuun lumoavasti kutsuen minut haaveilemaan.

Istahdin nurmelle ja kuvittelin, millaista ponilla olisi ratsastaa. Kuvittelin itseni hiirakon selässä, laukkaamassa kukkaniityilla ilman satulaa. Mutta tiesin sen olevan mahdotonta. Poni ei ollut minun.

Sain päähänpiston. Mitä jos…

Kävelin ponin luo ja rapsutin sitä korvien takaa. Mitä enemmän mietin suunnitelmaa, sen paremmalta se tuntui.

– Kaunokainen, mitä sanoisit, jos istahtaisin hetkeksi selkääsi? kysyin ponilta. Se sulki silmänsä ja hörähti pehmeästi. Eihän siitä mitään haittaakaan olisi, eihän?

Siirryin ponin sään viereen. Se ei ollut kovin korkea, joten selkään pääseminen ei olisi ongelma. Katsoin vielä hiirakon harmaata päätä, ja sen ystävällinen katse vakuutti minut. Hypähdin kevyesti sen selkään.

Tunne, joka ympäröi minut, oli upea. Kuin olisin istunut onnen kyydissä. Ponin karva oli lämmin. Sivelin sen kaulaa ja painoin pohkeeni sen kylkiin. Takerruin vaistomaisesti kiinni tuuheasta harjasta, mutta ymmärsin aikeeni turhaksi, kun poni kuljetti minua tasaisessa käynnissä talomme seinänviertä.

– En voi kutsua sinua koko ajan pelkäksi kaunokaiseksi. Mitä jos annan sinulle väliaikaisen nimen? Saat olla Wind. Olet Tuulen Ratsuni.

Naurahdin kevyesti ja kannustin salaperäisen ponin raviin. Olin varma, että ravi olisi korkeaa ja epämukavaa, mutta se tuuditti minua lempeästi edestakaisin. Kevyt tuulenvire henkäili kasvoillani. Nautin unelmaponin askelista.

Suljin silmäni. uskaltaisinko laukata? Pihamme oli aidattu, joten poni ei pystyisi lähtemään holtittomasti minne sattuu, vaikka en kyllä itsekään uskonut sitä siitä.

Yhtäkkisesti tunsin syyllisyyden piston. Poni oli kuljettanut ja kuljetti minua vieläkin varmasti ja turvallisesti, ja teki kaiken minun vuokseni, ja nyt jo olin syyttämässä sitä ryöstämisestä, mitä ei edes ollut tapahtunut. Vaikka tiesin, että se ei ymmärtäisi minua, tahdoin perua mietteeni. Silitin ponin kaulaa.

– Laukataanko, unelmani?

Painoin laukka-avut hiirakon kylkiin ja kumarruin sen kaulalle. Kuiskasin sille:

– Mennään, Wind! Laukkaa kuin tuuli!

Pihamme oli todella tilava, ja olenkin aina ehdottanut, että takapihalle voisi rakentaa pihaton, mutta isä ei ollut taipunut. Nyt tilasta oli enemmän kuin hyötyä.

Poni kiihdytti vauhtia ravista laukkaan. Tunsin sen jokaisen askeleen; tunne oli sanoinkuvaamaton. Unelmaponini toimi paino-avuilla eikä tuntunut edes harkitsevan ryöstäytymistä. Nojauduin vielä enemmän eteenpäin ja nautin vauhdin hurmasta.

Hiirakko lisäsi vauhtia, ja tunsin sen innokkuuden. Silti se ei kiihdyttänyt enempää mitä pyysin. Rakastin yhteenkuuluvuuden tunnetta, joka jylläsi sisuksiani.

Olin täysin hurmioissani, ja kun aita lähestyi, en ajatellut edes sen vertaa, että olisin katsonut ympärilleni. Luulin tietäväni, missä kohtaa pihamme olin, ja aidan takana olisi turvallista. Mutta joskus ihminen vain arvioi itsensä väärin.

Palasin kirjaimellisesti takaisin maan pinnalle, kun poni pysähtyi äkillisesti, vetäisi päänsä alas ja lähti ravaten pois paikalta. Lensin suoraan olkapäälleni ja kipuaalto käväisi käsivarttani pitkin. Rutistin silmäni kiinni ja pitelin olkapäätäni.

Miten se saattoi tehdä minulle näin? Olin luottanut siihen täydellisesti, ja nyt se heitti minut kylmästi selästään. Kyyneleet kohosivat silmiini ja kiljuin lähelläni laiduntavalle ponille:

– Kamala, kamala poni! Häivy heti täältä! En enää ikinä kaipaa sinua enkä tahdo nähdä sinua silmissäni!
Viskasin hienoa hiekkaa sen suntaan terveellä kädelläni. Poni katsahti minuun surullisesti ja laukkasi pois pihapiiristämme.

Koko kehoni vavisi itkun voimasta. Käperryin maahan ja avasin silmäni varovasti.

Tajusin, missä olin, kun näin valkoisen puuaidan ylläni, ja sen takana, autotiellä, rymisteli rekka ohitseni aivan kahdenkymmenen sentin etäisyydeltä. Kesäaurinko häikäisi silmiäni ja tunsin itseni petturiksi.

Olin ollut itsekäs, inhottava ihminen pienelle, uskomattomalle ponille, joka pelasti meidän molempien hengen. Tiesin, ettei sanojaan ja tekojaan voinut perua, mutta tällä hetkellä teki mieleni palavasti kelata aikaa taaksepäin.

Juuri nyt tuo urhea poni oli kenties matkalla kohti seuraavaa pihaa, valloittamaan jonkun toisen sydämen, ja opettamaan kulkemisen silmät auki, avoinna ympäristölleen.

Vaikka kesälomani ensimmäinen päivä ei ollut alkanut kovinkaan häikäiseväti, olin hyvin onnellinen, että olin saanut kohdata Windin kaltaisen ponin. Se oli takuuvarmasti kesän ainoa asia, josta opin jotakin.

Se se taisi olla. Kesäopetus.

[whatsapp url="http://villivarsa.fi/2011/03/novellikisan-voittajia-kesaopetus/#wa" title="Novellikisan voittajia: Kesäopetus"]

Avainsanat: ,