Novellikisan voittajia: Onnellinen onnettomuus

VillivarsaKirjoittanut: Laura Hirvonen

”Tiedäthän, että poni on Saralle koko elämä…”

”Kyllä, mutta rahatilanteemme on niin huono…”

”Kai se on sitten pakko… Kuinka voimme kertoa tästä Saralle?”

Enempää 12-vuotias Sara Kivi ei kestänyt. Kyyneleet valuivat pitkin hänen vaaleita poskiaan. Ei kai vanhemmat voinut oikeasti tarkoittaa sitä? Ei kai Ingaa myytäisi? Ennen Sara oli ollut onnellinen welsh-poni Ingan omistaja. Nykyisin perheen rahatilanne oli huonontunut, ja Sara oli epäillyt pitkään, että vanhemmat harkitsivat Ingan myymistä.

Sara astui ovesta sisään kodikkaaseen keittiöön. ”Sara! Meidän piti kertoa tästä sinulle”, Saran äiti Marjut pomppasi pystyyn tuolistaan. ”Kyllä minä ymmärrän. Milloin Inga lähtee?” Sara kysyi hiljaisena. Hänen sinisistä silmistään valui yhä lämpimiä kyyneliä. ”Heti, kun löydämme ostajan. Laitoimme lehteen ilmoituksen”, Jari-isä sanoi. Heistä kaikista ponin myyminen oli kamalaa. He olivat ostaneet ruunivoikon Ingan sen ollessa pieni varsa, ja se oli tullut osaksi perhettä.

Seuraavana päivänä Sara huomasi lehdessä pienen ilmoituksen: ” Myydään kaunis ja kiltti 11-vuotias welsh-tamma Inga. Vain hyvään kotiin! Hintapyyntö 9000 euroa. Puh. 86476″.

Kyyneleet valuivat jälleen pitkin Saran poskia. ”Sara pieni, tiedät kai, että tämä on meistä kaikista hirveää”, Marjut yritti lohduttaa tytärtään. ”Lupaamme, että heti kun isä tai minä pääsemme hyviin työpaikkoihin, saat uuden ponin. Yhtä ihanan kuin Inga.”

”En halua mitään muuta ponia kuin Ingan!” Sara tulistui. Isä avasi suunsa puuttuakseen keskusteluun, mutta Sara rynnisti jo huoneeseensa. Sara kaatui sängylle ja antoi kyynelten vuotaa. Hetken kuluttua hän kuuli äidin koputuksen ovelta. ” Sara, helpottaisiko oloasi, jos lähtisimme katsomaan Ingaa?” ”Hy-hyvä on. Vaihdan tallivaatteet ja tulen pian”, Sara sanoi vaitonaisena. Hän nousi sängyltä ja avasi puisen vaatekaappinsa. Hän heitti sängylle ruskeat ratsastushousut, sinisen t-paidan ja ratsastussukat. Hän puki ne päälleen ja käveli keittiöön.

”Marjut Kivi, puhelimessa!” hän kuuli äitinsä äänen keittiöstä. ”Ai oletteko te kiinnostuneita Ingasta? Tänään? Selvä, olemme tallilla”, Marjut päätti puhelun. ”Oliko se Ingan ostajaehdokas?” Sara kuiskasi. Hänen äitinsä nyökkäsi ja lähti eteiseen laittamaan kenkiään. Sara seurasi perässä ja vetäisi ratsastuskenkänsä jalkaansa.

Pian he saapuivat jo tallille. Pienellä parkkipaikalla ei ollut muita autoja kuin heidän punainen Toyotansa. Ulkona oli todella lämmin kesäpäivä. Sara ei muistanut, milloin olisi ollut yhtä lämmintä. Hän laahusti hiljaisena puiseen talliin. Hän muisteli onnellisia hetkiä, joita oli rakkaan poninsa kanssa viettänyt. Ne kenttäkilpailut, jotka he voittivat… Uintireissu mökillä…

Kyyneleet kihosivat Saran silmiin, kun Inga hörisi. ”In-Inga…Pian meidän tiemme eroavat”, hän kuiskasi ponilleen. Se laski päänsä Saran olkapäälle, tuntuen ymmärtävän tyttöä. ”Sara! Rantalat tulivat katsomaan Ingaa! Voisitko esitellä sen heille?” kuului äidin ääni ulkoa. Sara avasi karsinan oven, ja laittoi Ingan siroon päähän vihreän nylonriimun. Sitten hän talutti ponin ulos lämpimään auringonpaisteeseen.

”Äiti! Se on IHANA!” oli ensimmäinen ääni, jonka Sara kuuli. Se tuli pienen, noin 8-vuotiaan tytön suusta. ”Ostetaanko se? Käykö, äiti? Käykö?” Kun Saran silmät tottuivat auringon paisteeseen, hän näki edessään selvästi äidin, isän ja kaksi tyttöä. Toinen tytöistä oli se äsken huutanut innokas pieni tyttö, jolla oli vaaleat hiukset kahdella poninhännällä. Hänen kasvojaan koristivat suloiset pisamat. Toinen tyttö taas vaikutti suunnilleen Saran ikäiseltä. Hänellä oli mustat hiukset, jotka rehottivat vapaina. Huulessaan hänellä oli lävistys ja hän oli pukeutunut mustiin. ”Ilmeisesti emo”, Sara ajatteli. Hän ei perustanut sen tyylisistä ihmisistä.

”Kuulitko äiti? Ostetaan se! Eihän se ole edes kallis! Äiti kiltti, kiltti, kiltti! Käykö? Ostetaan se!” pikku tyttö jatkoi kiljumistaan. Inga katseli outoa kiljuvaa olentoa ihmeissään. Tuoko oli hänen tuleva omistajansa? Uh! ” Maltapa nyt vähän Siiri, annetaan ponin omistajan ensin näyttää, miten kauniisti sillä voi ratsastaa. Emmehän me voi ostaa ponia, josta emme tiedä mitään!” tytön äiti nauroi. Sara katsoi kysyvästi äitiään. ”Siis ratsastanko Ingalla vähän tuossa kentällä?” ”Juu, kyllähän Rantaloiden täytyy nähdä, mitä he ostavat. Isä on hakemassa Ingan varusteita tallista”, Marjut selitti Saralle.

Pian Jari saapui kädessään musta yleissatula ja olkapäällään kauniit suitset, joissa oli meksikolainen turpahihna. ”Tässäpä nämä sitten ovat. Ei kun penkki ponin selkään, niin Inga ja Sara pääsevät näyttämään taitojaan!” Saran isä hymyili. Sara varusti haukottelevan Ingan hiljaisena. ”Tämä voi olla viimeinen kerta, kun ratsastan sinulla”, hän ajatteli kiristäessään satulavyön ja ponnistaessaan selkään.

Sara ratsasti aluksi vapain ohjin uralla. Rantalat seurasivat aidan vieressä kiinnostuneina, lukuun ottamatta mustiin pukeutunutta tyttöä. Hän seisoi kauempana ja näytti vaihtavan korvakorujaan. Inga siirtyi keinuvaan raviin, kun Sara painoi pohkeet sen kylkiin. He tekivät pieniä väistöjä ja laukannostoja. Inga kulki täydellisesti, liiankin täydellisesti, jos Saralta kysyttiin. Sara ohjasi Ingan pienelle pystyesteelle laukassa. Pian alkaisi hänen pienimuotoinen näytöksensä. Juuri ennen ponnistusta Sara pudotti esteen eteen muovipussin, jonka oli löytänyt taskustaan. Inga hyppäsi säikähdyksestä sivulle, ja Sara koetti roikkua selässä. Hän kuuli kauhistuneita kiljahduksia portilta.

Kaikki olisi mennyt, kuten Sara oli suunnitellut, jos muovipussi ei olisi leijunut ilmavirtauksen mukana uudestaan Ingan jalkoihin. Poni hyppäsi äkkinäisesti sivulle ja lähti huimaan laukkaan. Kentän kulmassa Inga kääntyi jyrkästi, ja Sara tunsi irtoavansa satulasta. Hetken hän lensi ilmassa, kunnes iskeytyi rajusti päin aitaa. Kuului ilkeä paukahdus, ja sen jälkeen Sara ei nähnyt, kuullut tai tuntenut enää mitään. Kaikki pimeni.

”Hän heräsi!” ”Sara! Herää!” ”Mihin sattuu?” Sara kuuli jostain kaukaa etäisiä huudahduksia, ja kysyi: ”Uh, mitä tapahtui? Missä olen?” ”Kulta pieni, putosit pahasti Ingan selästä ja jouduit sairaalaan. Olet maannut täällä jo pari päivää!” Sara kuuli äitinsä huolestuneen äänen. Hän avasi silmänsä ja tutki katseellaan huonetta. Huone oli hyvin pieni ja kaikkialla oli valkoista. Hänen sänkynsä vieressä oli puinen yöpöytä, jonka päällä oli pieni maljakollinen ruusuja.

Nyt hän muisti kaiken. Rantalat, esteen, muovipussin, äkkinäisen käännöksen… Sara koetti nousta istumaan, mutta hänen äitinsä painoi hänet takaisin makuulle. ”Sait aivotärähdyksen ja kätesi murtui. Säikähdimme aivan kamalasti!” äiti kuiskasi samalla kun hän silitti tyttärensä otsaa. ”Päätimme myös, että jos haluat, saat pitää Ingan. Tuskin kukaan haluaa enää ostaa sitä tämän jälkeen”, äiti jatkoi. ” Saan pitää Ingan! Kiitos olette ihania!” Sara kiljahti ja halasi äitiään. Marjut hymyili ja vastasi halaukseen. ”Olette maailman parhaimmat vanhemmat, ja Inga on paras poni”, Sara kuiskasi onnellisena. Hän ei välittänyt kivusta, vaan riemuitsi. Hän saisi pitää Ingan!

[whatsapp url="http://villivarsa.fi/2011/03/novellikisan-voittajia-onnellinen-onnettomuus/#wa" title="Novellikisan voittajia: Onnellinen onnettomuus"]

Avainsanat: ,