Lukijan novelli: Lady Lucky

Villivarsa

– Minna, koettaisitko keskittyä itse tehtävään?

Matematiikka oli yksi niistä harvoista aineista, mistä en pitänyt. Olisin voinut vaihtaa matemaattiset kaavat kunnon maastolenkkiin. Yritin kuitenkin näyttää siltä, että tekisin opettajan määräämää laskua, vaikka ajattelinkin hevostani Lady Luckya. Mieleeni palasi eilispäivän tapahtumat.

Minulla oli tapana mennä suoraan koulusta tallille, jotta ehtisin rauhassa ratsastaa ja hoitaa hevoseni. Eilispäivä oli kuitenkin ollut poikkeus, sillä olin auttanut vanhempiani siivouksessa. Kun sitten saavuin tallipihalle huomasin, että kaikki ei ollut kunnossa. Yleensä pihalla riitti vilskettä, mutta nyt kaikkialla oli hiirenhiljaista. Tarkistin heti ensimmäisenä, että hevoseni oli otettu sisälle.

Toimistohuoneessa talliväki istui haudanvakavana. Minulla ei ollut aavistustakaan, mistä oli kyse.

– Mitä ihmettä on tapahtunut? Miksi kaikki näyttävät noin vakavilta? kysyin.

– Sinun on parasta istua. Vaikka tallilla on mennyt hyvin, tallinomistaja Marja on jo iäkäs. Tiedättekin, että kartano ja talli ovat sukuperintöä. Marjan kolmesta lapsesta kukaan ei ole kuitenkaan halukas jatkamaan perintöä, vaan talli on laitettu myyntiin. Jos ostajaa ei löydy, myös hevoset on myytävä ja toiminta lopetettava. Vaikka uusi ostaja löytyisikin, en takaa että toiminta säilyy samanlaisena. Joten tätä ei ole helppo sanoa Minna, mutta suosittelisin etsimään hevosellesi uuden tallipaikan. Toki saat pitää hevostasi täällä niin kauan, kunnes tallin kohtalo selviää, mutta sinuna kartoittaisin muitakin vaihtoehtoja, ratsastuksenopettaja Taina sanoi.

Tuntui kuin minua olisi lyöty suoraan mahaan. Mistä ihmeestä löytäisin hevoselleni uuden tallipaikan. Tietääkseni lähellä ei ollut muita paikkoja, eivätkä vanhempani pystyneet maksamaan yhtään enempää tallivuokraa. Seuraavat tallit olisivat kolmen tunnin ajomatkan päässä, eivätkä summat olleet taatusti yhtä edullisia kuin täällä. Minulla ei ollut aavistustakaan mitä tekisin. Vanhempanikaan eivät olleet kovin riemastuneita kuultuaan asiasta. Isäni lupasi kuitenkin kysellä muilta hintoja, mutta niin kuin arvelinkin, pahimmassa tapauksessa joutuisin luopumaan hevosestani.

Vihdoin kellot soivat tunnin päättymisen merkiksi. Survoin kirjat reppuuni ja juoksin bussipysäkille. Tallipihalla oli täysi kaaos. Shetlanninponi Aku oli päässyt tarhan aidoista läpi ja juoksi hoitajia karkuun sen minkä kerkesi. Yleensä olisin nauranut maha kippurassa, mutta nyt en pystynyt. Menin vähäksi aikaa seuraamaan tuntia, ennen kuin lähtisin hevoseni kanssa maastoon.

– Hei Minna! Lady onkin vielä tarhassa, mutta haet sen varmastikin mielelläsi itse, Taina sanoi huomattuaan minut.

– Tietysti haen. Haluankin viettää kaiken mahdollisen ajan hevoseni kanssa. Jos emme löydä mistään uutta tallipaikkaa, vanhempani joutuvat myymään Ladyn. Heillä ei ole varaa maksaa enempää tallivuokraa, sanoin Tainalle.

– Voi ei. Olen todella pahoillani. Minunkin täytyisi palata takaisin siivoushommiin, jos oikein huonosti kävisi… Ai niin, ensi viikolla eräs nainen tulee katsomaan tallia. Olen sanonut tämän muillekin tytöille, mutta olisi ihan mukava jos siistisitte tallia. Putsaisitte varusteet ja muutenkin katsoisitte että kaikki on kunnossa. Hevosetkin voisi pestä, vaikka eihän se ole varmaa jäävätkö kaikki hevoset, Taina sanoi ja keskittyi taas tuntiin.

Maastossa oli aivan ihanaa, mutta minun oli palattava takaisin ennekuin tulisi pimeää. Kotona minua odottivat huonot uutiset.

– Olen soittanut muutamille talleille, mitkä ovat meiltä kohtuullisen matkan päässä. Heillä olisi vapaita tallipaikkoja, mutta valitettavasti tallivuokra on niin korkea, että me emme pysty maksamaan kyseistä summaa. Olen pahoillani kultaseni, mutta jos hevosesi ei voi jäädä Koivuhakaan, meidän on pakko myydä se, isäni sanoi ja halasi minua.

Kyyneleet valuivat pitkin poskiani. Rimpuilin pois isän syleilystä ja juoksin huoneeseeni. En kestäisi, jos menettäisin Ladyn.

Seuraavan viikon aikana käytännössä asuin tallilla. Siivosimme tallia sekä kävin Ladyn kanssa pitkillä maastolenkeillä. Pian koitti kuitenkin päivä, jolloin uusi ostajaehdokas saapui. Seisoimme kaikki jännityksestä kankeina kerhohuoneessa Tainan näyttäessä naiselle tallia. Kahden tunnin piinaavan odotuksen jälkeen opettajamme asteli kerhohuoneeseen.

– No niin. Juttelin ostajan kanssa ja hän on halukas ostamaan tallin. Valitettavasti uusi omistaja haluaa kuitenkin uudistaa tallin kokonaan. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki nykyiset hevoset lähtevät myyntiin ja tilalle tulee uusia. Hän haluaa tehdä tästä tasokkaan estetallin. Minna, hevosesi saa jäädä, mutta valitettavasti joutuisit maksamaan tuplasti enemmän tallivuokraa kuin mitä maksat nyt. Marja pitää ilmoitusta vielä kuukauden, mutta jos muita tarjouksia ei tule, paikka myydään kyseiselle henkilölle. Olen todella pahoillani, Taina sanoi ja lähti pitämään tuntia.

Kukaan meistä ei voinut uskoa kuulemaansa. Ryntäsin hevoseni karsinaan. Kun katsoin sen lempeitä silmiä, purskahdin itkuun. Toista samanlaista hevosta minulle ei koskaan tulisi. Vaikka en ollutkaan vielä samalla tasolla kuin Lady, hevosellani oli lahjoja kansalliselle tasolle asti. Minulla oli tuuria, että sain näin hyvän hevosen. Sen entinen omistaja oli loukkaantunut pahasti ja halusi hevosen saavan hyvän kodin. Kun ensi kertaa ratsastin Ladylla, omistaja sanoi, että ei ollut koskaan nähnyt yhtä hellää ja lupaavaa ratsastajaa kuin minä. Hänen mielestään ahkeralla harjoittelulla voisimme edetä jopa kansalliselle tasolle asti. Lady olikin herkkä ja kuuma hevonen, mutta koskaan se ei ollut ryöstäytynyt käsistä tai lakannut tottelemasta. Juuri sen takia olinkin ihastunut siihen. Yleensä Ladyn kaltaiset kilpahevoset maksoivat omaisuuksia. Omistaja ei ollut halunnut pyytää älyttömiä hintoja, kunhan hevonen pääsisi hyvään kotiin ja saisi jatkaa kilpailemista.

Olinkin käynyt ahkerasti Tainan valmennuksissa sekä osallistunut tallikisoihin. Kuukauden päästä meillä oli tarkoitus lähteä seurakisoihin, mutta jos joutuisin luopumaan hevosestani, monen kuukauden harjoittelu valuisi hukkaan. Viikot kuluivat, eikä uusia ostajia kuulunut. Joka ilta rukoilin, että ihme tapahtuisi ja saisin pitää hevoseni. Vanhempani olivat laittaneet lehteen myynti-ilmoituksen ja useammat olivat käyneet katsomassa hevostani. En halunnut kuitenkaan myydä Ladya kenelle tahansa, joten suostuttelin vanhempani vielä odottamaan uusia ostajaehdokkaita. Eräänä päivänä harjatessani hevostani, Taina tuli luokseni ja sanoi.

– Minulla olisi koko talliporukalle pieni yllätys. Tulisitko kerhohuoneeseen, kunhan olet hoitanut hevosesi? Taina kysyi.

Muut odottivatkin minua kerhohuoneessa.

– No niin tytöt, niin kuin sanoin, minulla on teille ilouutinen. Päivää ennen ilmoituksen umpeutumista meille tuli uusi tarjous. Koska tarjous ylitti edellisen, nykyään tallin omistan minä. Kaikki ihmettelevät varmasti mitenkä tämä on mahdollista, mutta minä kerron. Tilillä ei ole tietenkään sellaista summaa, millä talli saadaan ostettua. Joten otin lainaa ja maksan sitä pikkuhiljaa pankille takaisin. Meidän täytyy siis keksiä uusia ideoita ja tehdä ahkerasti töitä, jotta talli tuottaa voittoa. Näin ollen pystyn maksamaan lainan nopeammin takaisin. Minna, saat siis pitää hevosesi täällä. Joten mitäs sanotte tytöt? En voinut antaa naisen ostaa tallia, koska silloin työmme olisi valunut hukkaan. Ja toiminta jatkuu tietystikin ennallaan, Taina sanoi ja hymyili.

En voinut uskoa kuulemaani. Ihme oli tapahtunut.

Teksti: Niina Järvisalo Kuvitus: Erika Kostiainen

[whatsapp url="http://villivarsa.fi/2011/10/lukijan-novelli-lady-lucky/#wa" title="Lukijan novelli: Lady Lucky"]

Avainsanat: