Ihanan kamala leirikaste

Laatikkoleikkiä

Olin joskus monta vuotta sitten ratsastusleirillä, ja leirikasteesta jäi mieleen pari juttua. Jouduimme parin kanssa kulkemaan pienen matkan muutaman laatikon avulla niin, että koko ajan piti pysyä laatikoiden päällä. Aika vaikeaahan se oli.

Sitten jouduimme konttaamaan silmät sidottuina radan, jossa oli esim. puomeja. Sitten jatkoimme silmät sidottuina matkaa. Seuraavaksi piti silittää possua, ja minulla meni käsi possun suuhun!

Seuraavaksi suunnistimme ääntä kohti ja saimme vettä niskaan. Se vasta olikin kylmää!!

Nimim. Possun ruokaa(ko)

Villivarsa

Tulinen matka

Meillä on tallillamme perinteinen leirikaste. Valitettavasti en ole saanut kokea sitä muualla. Viime vuonna silmämme sidottiin märällä pintelillä. Sitten piti kontata kentällä ja kävellä turpeesta, hyppiä lantalasta ja kävellä nokkosista. Tämän jälkeen leiritädit kysyivät tallin ponien värejä. Vastasi oikein tai väärin, sai jääkylmän pesusienen naamaansa.

Tuon kaiken jälkeen piti käydä istumaan märän pesusienen päälle, ja sitten päällemme kaadettiin saavillinen jääkylmää vettä. Sen jälkeen piti maistaa tulista mössöä, jonka kokkimme oli kehitellyt kaikista keittiöstä löytyvistä aineista (ottaen allergiat huomioon). Tabascoa oli kyllä enemmän kuin tarpeeksi… Lopuksi mentiin uimaan vaatteet päällä.

Se oli paras leiri ikinä.

Lisää leirikastekokemuksia löytyy helmikuun Villivarsasta!

[whatsapp url="http://villivarsa.fi/2012/02/ihanan-kamala-leirikaste/#wa" title="Ihanan kamala leirikaste"]

Avainsanat: