Orivarsat laitumella

Ypäjän Hevosopiston kesäperinteisiin kuuluu vauhdikas tapahtuma, jossa orivarsat lasketaan laitumelle ilakoimaan ja kasvamaan. Tänä vuonna juhlapäivä oli torstai 30.5.

Aamuyhdeksältä laitumen liepeiltä kuului kavioiden kopsetta ja odottavaa puheensorinaa, kun 2- ja 3-vuotiaita oreja talutettiin paikalle eri suunnista ja uteliasta yleisöä kerääntyi paikalle sitä seuraamaan. Hevoset päästettiin yhtä aikaa irti, tutustumaan laitumeen ja toisiinsa.

Hevoset laukkasivat pitkin laidunta loputtomalla innolla, nappasivat silloin tällöin ruohoa ja hörppäsivät vettä. Kun laidunkausi on päässyt kunnolla käyntiin, orien käytössä oleva tila laajenee.

Monet ori olivat toisilleen tuttuja samasta pihatosta. Siksi kaveruspareja löytyi nopeasti, eikä suuria yhteenottoja syntynyt. Ensimmäisten hetkien aikana hurjin mittelö näytti tältä.

Orilaidun sijaitsee Ypäjän kirkonkylällä, jokivarressa.

[whatsapp url="http://villivarsa.fi/2013/06/orivarsat-laitumella/#wa" title="Orivarsat laitumella"]

Avainsanat: , ,