Jatkokertomus: Myrskyjä ja kipinöitä, osa 6

Villivarsan blogissa on meneillään jatkokertomus! Käy lukemassa myös edellinen luku.

Kuudennessa luvussa Itti juttelee Sotten edellisen tallin väen kanssa ja tytöt saavat lähteä maastoretkelle. Mutta miksi Isabella suhtautuu niin nihkeästi ajatukseen?

Juuri sinä voit olla ratkaisemassa, millainen arvoitus kätkeytyy salaperäisen hevosen tarinaan! Ehdota, miten tarina jatkuu! Voit laittaa ehdotuksesi Villivarsan Facebook-sivuille tai sähköpostitse osoitteeseen maija.kajanto@otavamedia.fi

Luku 6

Hevosten iloinen hörinä vastaanotti tytöt iltapäivällä tallille. Ittin osalle oli tullut tänään suomenhevonen Marru, joka oli varsinainen halinalle ja rapsutusten kerjääjä. Itti rapsutteli tyytyväisen oloista ponia kun Leena tuli sisään toimistohuoneesta.

– Ai Itti, sinä olet jo täällä! Kuule, sopisiko sinulle, Hillalle ja Tuulille, että mentäisiinkin tänään maastoon eikä estekentälle? On niin kiva ilmakin!

– Juu, totta kai se sopii, Itti vastasi iloisesti. – Tuskin toisillakaan on mitään sitä vastaan. Tuleeko meitä isompi porukka?

– Teidän kolmen lisäksi Hanna lähtee Fannilla mukaan ja Isabella Sottella.

Itti hätkähti.

– Isabella ja Sotteko tulevat mukaan? Ai, kiva!

Lopultakin, Itti mietti Leenan poistuttua. Nyt nähdään, miten hevonen käyttäytyy maastossa. Itti pujahti satulahuoneeseen hakemaan Marrun välineitä ja hevosta satuloidessaan mietti puhelinkeskustelua, jonka oli iltapäivällä käynyt Olarilaisen SolSidan-tallin apuopettajan kanssa.

Itti ei ollut ihan tiennyt, mitä kertoisi puhelimessa. Heidän epäilyksistään Sotten huonosta kohtelusta hän ei halunnut puhua vielä mitään, mutta lisätietoa pitäisi jotenkin saada. Lopulta Itti oli sanonut vain olevansa Metsänperän tallilaisia ja toivovansa vähän lisätietoja sinne tulleesta hevosesta. Sen verran hän oli vääristellyt totuutta, että oli sanonut toivovansa Sottea omaksi hoitohevosekseen ja tahtoi siksi tuntea sen mahdollisimman hyvin. Puhelimessa ollut apuopettaja Espoon tallilla oli ollut ihan ystävällinen.

– Minä en oikein usko, että saat siitä hoitsua itsellesi. Sotten omistaja piti sitä ainakin täällä tosi tiukasti vain omassa hallinnassaan, meillä oli aika tiukat ohjeet olla käyttämättä sitä tuntiheppana tai osallistumatta hoitoon, jos hän ei erikseen pyytänyt. Eikä siitä olisi mitään tullutkaan, sillä Sotte oli ainakin täällä aika vauhdikas, sitä ei olisi voinut antaa yhtään kokemattomammalle käsittelijälle.

– Oliko se teidän mielestänne kuitenkin ihan kunnossa? Ettei sillä ollut mitään vammoja tai muuta? Sottehan oli ilmeisesti ollut onnettomuudessa.

Puhelimen toisesta päästä kuului huokaisu.

– No, kyllä se fyysisesti oli ihan kunnossa. Mutta ei se oikein tasapainoiselta hevoselta vaikuttanut, jos minulta kysytään. Näin meidän kesken, ei kukaan ollut kovin pahoillaan kun se vietiin pois. Mutta sitä tyttöä kävi sääliksi. Tämä taisi olla jo aika mones muutto hänelle kun he päättivät lähteä sinne Keski-Suomeen.

Itin sydäntä viilsi hänen ajatellessaan Isabellaa istumassa urheilukentän laidalla. Hän oli kiittänyt naista, lopettanut puhelun ja ajatellut, että Isabellan kanssa pitäisi päästä puheisiin mahdollisimman nopeasti. Ja nyt tilaisuus näytti tulevan pikemmin kuin hän oli osannut odottaa! Tyytyväisenä Itti kertoi käänteistä Tuulille ja Hillalle näiden palatessa laitumelta hakemasta hevosia. Hän oli juuri lopettanut selostuksensa kun Isabella tuli sisälle.

– Moi Isabella! Kuulitko, että päästään yhdessä maastoon, Itti sanoi iloisesti.

– Joo, Isabella vastasi vaisusti, tyttöihin katsomatta. – Minä menen laittamaan Sotten kuntoon. Onkohan Leena tuolla, ehtiiköhän hän auttaa?

– Kyllä varmasti, vastasi Tuuli, ensimmäinen joka toipui hämmästyksestä Isabellan välttelevän käytöksen edessä. Tytöt katsoivat, kun kultatukkainen nuori nainen katsoi toimistohuoneeseen. Sitten he katsoivat toisiinsa.

– Ei hän nyt suorastaan hyppinyt innosta, Hilla kuiskasi.

– Tämä on ihan omituista! Hänellä on ehkä hienoin hevonen jota olen ikinä nähnyt ja ajatus maastoretkestä saa neidin käyttäytymään kuin olisi hammaslääkäriin menossa, Tuuli kuiskasi.

– Laitetaan hepot kuntoon ja mennään pihalle odottamaan, Itti sanoi päättäväisesti. – Ehkä tämä retki paljastaa jotakin.

Ja niin kävikin. Mutta ei ihan sillä tavoin kuin tytöt olisivat osanneet odottaa.

[whatsapp url="http://villivarsa.fi/2013/10/jatkokertomus-myrskyja-ja-kipinoita-osa-6/#wa" title="Jatkokertomus: Myrskyjä ja kipinöitä, osa 6"]

Avainsanat: