Jatkokertomus: Myrskyjä ja kipinöitä. Epilogi.

Jatkotarina on saavuttanut päätöksensä. Mutta mitä mahtaa tapahtua säikylle mustalle hevoselle? Jos loppujakso jäi lukematta, täältä löydät luvun 12.

Epilogi

Seuraavana päivänä koulun jälkeen Itti polki pyörällään kohti Metsänperän tallia, ajatukset jo tulevassa ratsastustunnissa. Tuuli oli mennyt hammaslääkäriin ja oli tulossa siis vasta suoraan tunnille ja Hilla oli kysyttäessä punastunut ja selitellyt että oli ajatellut ihan nopeasti poiketa kirjaston kahvilassa Ilmarin kanssa ennen tallille tuloa. Itti oli aikonut sanoa, että hevosten seura oli kyllä kiinnostavampaa, mutta oli sentään hillinnyt itsensä ja toivottanut vain hyvää kahvittelutuokiota.

Metsänperällä oli hiljaista. Itti jätti polkupyöränsä seinustalle ja marssi reippaasti peremmälle astuen satulahuoneeseen – ja keskeyttäen sopivasti käynnissä olevan keskustelun. Satulahuoneen kulahtaneilla tuoleilla istuivat Leena ja Isabellan isä.

– Anteeksi, ei ollut tarkoitus häiritä, Itti sanoi valmistautuen perääntymään ovesta. Mutta Leena heilautti kättään kolmatta tuoli kohti.

– Hyvä kun tulit, Itti. Puhuimme juuri sinusta. Istupa alas niin jutellaan vähän.

Itti hiipi tuolilleen ja vilkaisi vähän kyräillen Isabellan isää. Hän muisti kirkkaasti kuinka oli ajatellut vielä viime viikolla tämän olevan vastuussa hevosen pahoinpitelystä, eli ei miestä voisi moittia vaikka Itti saisi nyt pienen puhuttelun siitä, millaisia ennakkoluuloja hautoi hevosenomistajia kohtaan. Mutta mies näytti rauhalliselta ja lähinnä miettiväiseltä.

– Juttelin tässä vähän Leenan kanssa tuosta Sotten tilanteesta. Isabella on päättänyt lopettaa ratsastamisen, ainakin toistaiseksi. Hän haluaa keskittyä täysillä soittoharrastukseensa enkä minä tietenkään halua häntä siinä estellä.

Itti hengähti.

– Ihana kuulla! Siis, Isabella on niin taitava sen viulun kanssa! Se on varmaan hänen juttunsa.

Isabellan isä hymyili.

– Niin minäkin luulen. Mutta tämä tarkoittaa nyt sitä, että meidän pitää ratkaista Sotten tilanne jotenkin. Puhuimme Isabellan kanssa siitäkin vaihtoehdosta, että myisimme hevosen nyt, mutta se ei sitten kuitenkaan tuntunut hyvältä ajatukselta ainakaan vielä. Eli juuri nyt me tarvitsemme Sottelle hoitajan.

Mies vaihtoi silmäyksen Leenan kanssa ja jatkoi:

– Sotte tarvitsee jonkun, joka viettää sen kanssa paljon aikaa, mieluiten päivittäin. Se tuntuu olevan ainoa tapa saada hevoseen hyvä kontakti ja rakentaa pikkuhiljaa eläimen luottamusta uudestaan kaiken tapahtuneen jälkeen. Leena on luvannut antaa Sottelle aikaa sen minkä voi, mutta se ei vielä riitä. Ja Leena kertoi, että sinä olet tällä hetkellä ilman hoitohevosta. Eli miten on, kiinnostaisiko sinua?

Itin silmät laajenivat.

– Ihan oikeastiko? Voi hitsi, se olisi mahtavaa!

Isabellan isä hymyili.

– Hyvä että olet innostunut. Tämä tarkoittaisi, että voisit pitää hevosta kuin omaasi, kunhan vain vietät sen kanssa paljon aikaa ja poikkeat vaikka silloin tällöin kahvilla meillä ja kerrot, miten teillä menee. Mutta tämä tarkoittaa paljon töitä, ymmärrät sen varmaankin. Ei siis pelkkää ratsastamista, vaan Sotten hoitamista muutenkin, kävelyttämistä, maastakouluttamista ja ajan viettämistä sen kanssa.

-Juu, kyllä ymmärrän, Itti sanoi silmät loistaen. – Mutta tuohan on ihan parasta!

Leena hymyili tyytyväisenä.

– No niin, se on sitten päätetty. Omasta puolestani sanoisin, että mielestäni Itti on oikein hyvä valinta tähän hommaan, hän on vastuuntuntoinen eikä säikähdä vähästä. Ratsastustunnit menevät sinulla, Itti, entiseen malliin, mutta minkä muun ajan haluat viettää Sotten kanssa ja käydä vaikka maastossa hevosen kanssa, niin oman aikataulun mukaan sitten vain.

Itti nousi pöydän äärestä, vieläkin hieman pyörällä päästään.

– Tämä on niin siistiä, kiitos ihan hirveästi! Ja oikeasti, mä lupaan, että olen Sotten kanssa tosi paljon ja koetan totuttaa sen taas pikkuhiljaa toisiin hevosiin ja ihmisiin ja tallimeininkiin, siitä tulee ihan varmasti vähemmän säikky!

– Hyvä! Uskon, että teet parhaasi. Tämä on meille hyvä vaihtoehto, minun ei tarvitse sitten huolehtia hevosesta ja Isabella saa keskittyä vähän muihin asioihin. Me olemme nyt muuttaneet niin monta kertaa, että tarvitsemme ehkä muutenkin vähän taukoa, sekä muutoksista että hevosmaailmasta.

Itti hymyili.

– Se on hyvä. Ja kerro Isabellalle, että mä tulen mielelläni käymään joku päivä ja sitten mä haluan kuulla uuden viulukonserton! Mä menen nyt Sotten luo.

Itti jätti Leenan ja Isabellan isän nauramaan ja livahti tallin käytävälle. Hänen sydämensä hakkasi onnellisena kun hän hiipi Sotten pilttuun viereen ja nojautui siihen. Musta hevonen katsoi häntä vähän epäluuloisena, ja nosteli jalkojaan.

Itti hymyili.

– Se on ihan ookoo, Sotte! Ei sun tarvi vielä luottaa muhun. Mutta pikkuhiljaa. Meille tulee kivaa yhdessä, mä lupaan!

Sotte hörähti vastaukseksi.

LOPPU

[whatsapp url="http://villivarsa.fi/2013/11/jatkokertomus-myrskyja-ja-kipinoita-epilogi/#wa" title="Jatkokertomus: Myrskyjä ja kipinöitä. Epilogi."]

Avainsanat: