Villivarsan jatkokertomus: Suomenhevosvaellus, luku 1

Jatkokertomus: Suomenhevosvaellus

– Tuuli! Oletko kotona?
– Joo, täällä ollaan.
– Nyt pitäisi ruveta lähtemään jos meinataan ehtiä tunnille!

Itti vaihtoi hermostuneesti jalkaa Tuulin kodin eteisessä. Ihme homma, että kavereita sai aina odottaa. Ulkona paistoi aurinko ja Itillä oli kiire tallille. Mutta kevään aikana tuntui välillä, että Tuulin ja Hillan intressi hevosiin oli alkanut hiipua.

Niin, kulunut kevät oli ollut erilainen. Itti työnsi pitkän, mustan tukkansa pois silmiltä, hypisteli ajatuksissaan Tuulin kodin eteisen ilmoitustaululle laitettuja lappusia ja mietti. Viime syksynä Sotte-hevonen oli tullut tallille ja moni asia oli mennyt uusiksi. Tytöt olivat pitkään yrittäneet selvittää, mikä hevosen taustalla oli ollut, ja lopulta tarina oli ollut surullinen mutta ei mitenkään rikollinen. Ja se oli päättynyt siihen, että Itti oli saanut Sotten hoitohevosekseen, mikä oli ollut ihanaa.

Talven ajan Itti olikin sitten melkein asunut tallilla ja Sotten luona, viettänyt sen kanssa aikaa, opetellut tuntemaan hevosta ja pikkuhiljaa alkanut treenata ratsastustaitojaan yhä enemmän sen kanssa. Sotten omistaja ja hänen tyttärensä Isabella olivat olleet tyytyväisiä, ja Itti oli poikennut heillä silloin tällöin kertomassa Sotten edistymisestä. Isabella ei ollut palannut enää tallille, olikohan hän käynyt kertaakaan sen jälkeen, kun oli sovittu, ettei hänen tarvinnut enää huolehtia Sottesta. Sen sijaan Isabella oli keskittynyt viulunsoittoon musiikkiopistolla ja muutenkin. Itti, Tuuli ja Hilla olivat olleet joulun aikaan parissa konsertissa, joissa Isabella oli soittanut viuluaan ja he olivat kaikki ihastelleet tämän taitoja.

Ja nyt oli kevät lopuillaan, tallilla vietetty kevät ainakin Itin osalta. Sen sijaan toiset… No jaa. Hillan aika tuntui kuluvan Itin isoveljen Ilmarin seurassa kovin tiiviisti. Itti alkoi jo tottua siihen, että Hilla ilmestyi jossain vaiheessa iltaa heille mutta vain moikkasi hänelle ja katosi sitten Ilmarin huoneeseen. Iltateellä hän aika usein istui perheen seurassa, mutta eihän siinä nyt voinut hirveästi tyttöjen juttuja puhua kun sekä veljet että äiti ja isä olivat paikalla. Eli loppujen lopuksi Itistä tuntui, että hän näki Hillaa useammin kuin ennen, mutta tiesi oikeastaan tämän kuulumisista paljon vähemmän kuin vielä syksyllä.

Tuulin kanssa he olivat viettäneet aikaa kaksistaan ja nähneet tallitouhuissa. Mutta myös Tuulilla oli uusi harrastus. Hän oli innostunut jossain vaiheessa kevättä kiipeilystä ja mennyt mukaan seinäkiipeilyporukkaan. Itti ei oikein ymmärtänyt koko lajin hienoutta – oliko tuossa nyt mitään järkeä suhata jotain hallin seinää ylös ja alas! Mutta Tuuli oli innoissaan ja huolestuttavan usein hänellä oli viikonloppuisin jokin kiipeilyretki kavereiden kanssa.

Ei Itti niin paljoa välittänyt – hänellähän oli Sotte ja tallilla oli aina joku, jonka kanssa jutella. Mutta nyt kun kevät alkoi lähestyä loppuaan, selvästi huomasi, ettei kavereiden kanssa ihan samalla tavalla oltu vietetty aikaa kuin aiemmin.

Mutta kohtahan se muuttuisi. Itti hymyili äkkiä itsekseen. Kesä oli koittamassa ja sen mukana ihana, ihana vaellusleiri! Neljä päivää suomenhevosten selässä pitkin Itä-Suomen erämaa-alueita. Seitsemän hengen ryhmä ja siitä seitsemästä hän, Tuuli ja Hilla jo edustivat kolmea, eli heillä olisi varmasti mukavaa.

Tuuli tuli ulos huoneestaan ratsastustamineissa juuri sopivasti nähdäkseen Itin hymyilevän itsekseen.

– Kas. Mikäs noin naurattaa?
– Ei mikään erityinen, mietin vain kesän ratsastusleiriä. Enää pari viikkoa ja sitten olemme siellä, ajattele!
– Ajattelen, Tuuli vastasi hymyillen. – Ja en malta odottaa! Kiva päästä vähän hevostelemaan.
– Niinpä! Mutta nyt mentiin pyörillä niin että hippulat vinkuu. Muuten myöhästytään tunnilta.

Teksti Maija Kajanto
Kuvitus Marikki Mattila

 

[whatsapp url="http://villivarsa.fi/2014/06/villivarsan-jatkokertomus-suomenhevosvaellus-luku-1/#wa" title="Villivarsan jatkokertomus: Suomenhevosvaellus, luku 1"]

Avainsanat: