Villivarsan jatkokertomus: Suomenhevosvaellus, luku 10

Jatkokertomus: Suomenhevosvaellus

Päivästä tuli helteisen lämmin ja kostean kuuma. Reitti vei osan aikaa soiden poikki ja vaikka kosteus ja lämpö tuntuivat hetkittäin melkein tukahduttavilta ja kärpäset pörisivat korvissa, Itti nautti kaikkialla vallitsevasta hiljaisuudesta. Päivä oli myös fyysisesti raskas: kun polku kävi kapeammaksi tai he joutuivat suopaikoilla kulkemaan pitkospuita pitkin, oli noustava satulasta ja talutettava hevosia. Kun satulasta nousuja ja laskeutumisia oli tehty riittävän monta, alkoi itse kullakin olla väsymystä ilmassa, eikä lounastauko saapunut yhtään liian aikaisin. Jokainen huokaisi helpotuksesta, kun he nousivat suolta pientä rinnett ylöspäin ja pääsivät laavulle, jonka lähistöltä löytyi myös kaivo. Kylmä vesi naamalla ja täytetty juomapullo antoivat taas uskoa jaksamiseen!

Ja sitten lounasta! Tytöt kaivoivat ruokailuvälineensä esille ja Malla jakoi jokaiselle paketin pikanuudeleita. Nuudelit ja mausteet piti laittaa kupin pohjalle ja päälle kaadettin termospullosta kiehuvaa vettä. Lisäksi Malla kattoi tarjolle ruisleipää ja avasi tomaattipyre- ja tonnikalatölkkejä kehottaen tyttöjä tekemään tonnikalavoileipää nuudeleiden lisäksi.

– Minulle ei nuudeleita, kiitos, Heli totesi lyhyesti.
– Eikö niissä ole proteiineja riittävästi, kysyi Hilla näennäisen viattomasti.

Heli vilkaisi Hillaa hieman äreästi, selvästi yrittäen arvailla, kuittailiko tämä, mutta ei voinut olla varma.

– Nuudeleissa ei ole paljoa muuta kuin höttöhiilareita ja ylimääräistä energiaa, niistä ei saa mitään tarvittavaa polttoainetta, Heli pamautti.
– Kaiken kaikkiaan ne ovat aika huono valinta retkiruuaksi!
– Ikävä, että olet tuota mieltä, Malla vastasi rauhallisesti.
– Ratsastuksessa tarvitaan energiaa ja varsinkin jos keli on kylmempi, me olemme näillä vaelluksilla huomanneet, että on kiva saada lämmintä ruokaa. Nuudelit ovat helppoja syötäviä ja niistä saa mukavasti polttoainetta loppupäiväksi. Mutta pakko ei tietenkään ole syödä. Onko joku muu, joka haluaa jättää väliin?

Itti huomasi katsovansa Hannaa. Samoin Heli tuijotti häntä kuin haukka. Hanna punastui ja alkoi änkyttää.

– No, tuota, minulla on kyllä vähän nälkä, mutta mutta…
– Hienoa, tässä sinulle siis annos. Ja tehkää, tytöt, voileipää, ruisleivässä on ainakin kuitua ja tonnikalassa proteiinia, Malla sanoi koettan puhua reippaasti. Silti Itistä tuntui, että tätä harmitti. Ittiä harmitti itseäänkin. Mokomakin Heli, täytyikö hänen tulla kritisoimaan kaikkea!

Jotenkin lounaan tunnelma oli vähän jähmettynyt tämän keskustelun jälkeen. He söivät pikaisesti, juottivat hevoset vedellä, joka pumpattiin kaivosta Helin mukana kulkevaan kokoontaitettavaan vatiin ja pakkasivat sitten tavarat. Oli aika jatkaa matkaa.

– Illaksi on luvassa kiva yllätys, Malla vakuutti vielä.
– Niin että jaksaa jaksaa, edessä on vähän vähemmän soista maastoa!

Tänään rajut laukat jäivät väliin, sillä reitti kulki jatkuvasti pieniä metsäpolkuja pitkin. Kun päästiin vähän leveämmille poluille, ravattiin sentään, mutta muuten päivä kului enimmäkseen käymäjalkaa kulkien. Mutta iltapäivä ei ollut pitkälläkään, kun he jo saapuivat seuraavaan leiripaikkaan ja Mallan lupaaman yllätyksen äärelle.

– Kasper tulee ehkä tunnin päästä, me olemme vähän etuajassa, Malla kertoi.
– Mutta tässä välissä se yllätys: tuossa on ihan lähellä hieno, matala ranta. Kuka haluaa viedä hevoset uimaan?

Tyttöjen riemunkiljahdukset toimivat hyvänä vastauksena. Satulat riisuttiin, tytöt vaihtoivat uimapuvut päälle ja sitten ratsastettiin rantaan, ilman satuloita ja pitkin ohjin. Matkaa oli vain sata metriä, mutta Itti huomasi villin vapauden tunteen jo tällä matkalla: avojaloin ja ilman satulaa ratsastamisessa nyt oli vain ihan oma tunnelmansa!

– Anna ja Elina, te voitte mennä ensimmäisinä, Hulda ja Aliisa ovat tottuneita uimareita, Malla ilmoitti.
– Minä pidän perää. Ja muut, antakaa hevosten askeltaa omaan tahtiin veteen, kevyet avut! Todennäköisesti menevät sinne mielellään kun on ollut niin lämmin päivä, mutta ei ruveta pakottamaan.

Yksi toisensa jälkeen hevoset askelsivat rantaveteen. Annalla ja Elinalla ei ollut vaikeuksia, hevoset kahlasivat tyytyväisinä rantavedessä ja uskaltautuivat syvemmälle. Tuuli joutui käyttämään hiukan apuja, samoin Hilla. Itti pysytteli heidän takanaan ja totesi, että Anuliina seurasi edellämenijöitä. Varovasti hän ohjasi hevosen yhä syvemmälle, kunnes äkkiä sen jalat eivät enää yltäneet pohjaan ja korskahtaen hevonen painui uimasilleen. Itti hätkähti veden hulvahtaessa vyötärön korkeudelle, mutta tunne oli mahtava: kuín olisi ollut Musta ori -elokuvassa!

He olivat koko porukka hyvällä tuulella ja pulputtivat juttuja palatessaan rannasta leiripaikalle. Kasper oli saapunut mönkijöineen. Itti nappasi mönkijästä oman putkikassinsa, otti päällimmäisenä olevat sortsit ja veti ne bikinien alaosan päälle.

– Okei, aloitetaanko teltoista, hän kysyi hyväntuulisesti.
– Kyllä sä ehdit pukea päällesi ensin jos haluat, Kasper totesi.
– Hui hai, Itti tokaisi, tässä tarkenee hyvin.

Vasta sen jälkeen Itti tajusi, kenelle puhui ja punastui. Äh, pienen hetken hän oli jo ollut normaali ja jutellut Kasperille kuten Ilmarille tai toiselle pikkuveljistään! Hitsi, olisi ollut mukavaa olla normaali eikä tällainen punasteleva ääliö! Mutta minkäs teit. Samalla Itti huomasi Helin ujuttautuvan heidän lähelleen, myöskin bikineissään.

– Autatko, Kasper, nostamaan tuon matkalaukun, se on jotenki kiilautunut tuonne kassien väliin, Heli jutteli pojalle hunajaisesti.

Itti ei voinut vastustaa kiusausta. Hän kumartui mönkijän peräkärryn puoleen, viskasi Hillan ja jonkun toisen kassit syrjään ja heilautti riuskalla liikkeellä Helin upouuden Samsoniten maahan tämän viereen.

– Olepa hyvä! Minä menen nyt aloittelemaan telttoja, vai onko, Malla, meillä eri työnjako tänään.

Itti ei uskaltanut vilkaista Kasperiin, mutta jotenkin tuntui, että poikaa nauratti. Itse hän päätti, että nyt sai riittää. Ainakaan tuollaiseksi avuttomaksi Neito hädässä -tyypiksi hän ei alkaisi! Ja tuntien itsensä taas omaksi itsekseen Itti siirtyi auttelemaan toisia leirin pystytyksessä.

Teksti Maija Kajanto
Kuvitus Marikki Mattila

Lue jatkokertomuksen edellinen luku.

[whatsapp url="http://villivarsa.fi/2014/06/villivarsan-jatkokertomus-suomenhevosvaellus-luku-10/#wa" title="Villivarsan jatkokertomus: Suomenhevosvaellus, luku 10"]

Avainsanat: