Villivarsan jatkokertomus: Suomenhevosvaellus, luku 11

Jatkokertomus: Suomenhevosvaellus

Ilta oli kulunut edellisen illan tapaan riehakkaan hauskoissa merkeissä, mutta yöllä alkoi sataa vettä. Itti oli nukkunut muutaman tunnin sikeästi, mutta sateen ropina ja kauempaa kuuluvat ukkosen jyrähdykset herättivät hänet. Kääntyillessään makuupussissaan Itti huomasi, että myös Tuuli oli hereillä. Heidän välissään nukkuva Hilla sen sijaan näkyi olevan täydessä unessa.

Äkkiä sateen kohinan läpi kuului hevosen ääniä. Korskahduksia, joku hirnahti. Ja sitten, aivan kuin joku olisi puhunut. Itti säpsähti ja jännittyi kuuntelemaan. Kun Anuliina hirnahti, Itti ponnahti istumaan ja vilkaisi Tuuliin. Tämä nyökkäsi, mutta nosti sormen huulilleen. Selvästi Tuulikin kuuli äänen.

Hiekka rasahteli, kuulosti, että hevoset olivat tulleet levottomiksi jostakin ja sitten kuului hiljainen ääni, sanoista ei saanut selvää, mutta selvästi joku puhui matalalla äänellä, kuin ohjeita antaen.

Nyt riitti! Itti kiskoi itsensä makuupussista, sieppasi tyynynä käyttämänsä fleecen olkapäilleen lämmikkeeksi ja kiskaisi teltan vetoketjun auki. Tuuli työntyi hänen peräänsä ja tyrkkäsi Itin käteen taskulampun.

Sateen keskeltä oli vaikea erottaa mitään, hevoset olivat yhteen painautuneena laumana telttailuaukion laidalla. Itti suuntasi taskulampun valokeilan hevosiin ja näki niiden liikahtelevan hermostuneesti, sieraimiaan päristellen. Ja sitten hän näki jotain muutakin: aivan kuin hevoslauman takana olisi joku juossut matalana karkuun.

– Hei siellä! Pysähdy, Itti karjaisi.

Ei vaikutusta – ainakaan pakenijaan. Sen sijaan Mallan ja Kasperin teltasta alkoi kuulua ääniä ja Kasper sukelsi esiin, ilman paitaa ja tukka pörrössä. Itti ei kuitenkaan tällä kertaa jäänyt nielemään tyhjää, hän oli jo juoksujalkaa menossa hevosten ohi tielle.

– Itti, odota, Kasper huudahti ja lähti tytön perään.

Tuuli pysähtyi ja näki Mallan työntyvän teltasta. Hän oli kalpea ja hänen kätensä vapisivat.

– Hevoset! Ovatko ne kunnossa?
– Luulisin, Tuuli vastasi matalalla äänellä.
– Mitä siellä oikein on meneillään, kuului Helin ääni kahden hengen teltasta, jossa he nukkuivat yhdessä Hannan kanssa.

Tuuli katsoi Mallaan ja näki tämän silmissä hätääntyneen pyynnön.

– Ei mitään. Itti näki pahaa unta. Anteeksi kun herätettiin! Jatkakaa unia.

Heli mutisi jotain, mutta hätävalhe näytti kannattaneen. Kahina toisissakin teltoissa vaikeni. Malla katsoi Tuulia helpottuneena ja muodosti huulillaan sanan ”kiitos”. Tuuli nyökkäsi ja sitten molemmat suunnistivat kuin yhteisestä sopimuksesta hevosten luo. Pikainen laskutoimitus osoitti, että lauma oli koossa.

– Hevosille voisi laittaa loimet niin jaksavat sadeyön paremmin, Malla sanoi pienellä äänellä Tuulille.
– Jos viitsit auttaa, se olisi hyvä! Mutta ota ensin sadetakki päälle niin et kastu.

Tuuli nyökkäsi ja suuntasi hakemaan sadetakkiaan mönkijän peräkärrystä pressun alta. Samalla hän mietti, missä Itti ja Kasper mahtoivat olla. Oliko Itti syöksynyt suin päin suden kitaan lähtiessään yössä liikuskelijoiden perään?

Teksti: Maija Kajanto
Kuvitus: Marikki Mattila

Lue jatkokertomuksen edellinen luku.

[whatsapp url="http://villivarsa.fi/2014/06/villivarsan-jatkokertomus-suomenhevosvaellus-luku-11/#wa" title="Villivarsan jatkokertomus: Suomenhevosvaellus, luku 11"]

Avainsanat: