Villivarsan jatkokertomus: Suomenhevosvaellus, luku 5

Jatkokertomus: Suomenhevosvaellus

Joukkio purkautui autosta ja saman tien ovesta ilmestyi Mallan ja Kasperin äiti. Yhdennäköisyydestä ei voinut erehtyä – hänelläkin oli pisamia!

– Tervetuloa, tytöt! Nyt tehdään niin, että jättäkää tavaranne toistaiseksi autoon ja tulkaa syömään aamiaista, sen jälkeen jaksatte paremmin olla mukana pakkaamisessa ja laittaa hevoset kuntoon. Tänne päin, koko konkkaronkka!

Malla nyökkäsi kehottavasti ja vähän ujostellen Itti, Hilla, Tuuli ja hyvinkääläistytöt seurasivat emäntää tupaan. Tuvan pöydälle oli katettu tuhdin näköinen aamiainen puuroineen ja leipineen, kahvia ja teetä oli termospulloissa ja pullaa isolla vadilla. Pöydän päässä istui kaksi vaaleatukkaista, vähän kalpeaa tyttöstä, jotka pikavilkaisulla näyttivät vähän muita osallistujia nuoremmilta.

– Tässä ovat Anna ja Elina, he tulevat mukaan vaellukselle. Ja nyt, istukaahan alas ja syökää vatsat täyteen! Te tarvitsette jokaisen energianmurusen siellä ratsastuspolulla, tämä ensimmäisen päivän vaellus on vielä vähän pitempi kuin useimpien toisten, emäntä patisteli.

Itti, Tuuli ja Hilla eivät tarvinneet kahta kehotusta.

– Kaikki näyttää tosi hyvältä, Hilla sanoi arasti emäntään vilkaisten.
– Ihanaa kun täällä oli aamiainen odottamassa!
– Hyvä kun kelpaa. Otatko puuroa? Tämä on ruispuuroa, mukaan saa vadelmakiisseliä jos haluaa!
– Kiitos, kyllä, Hilla sanoi innokkaasti.
– Minulle myös, kiitos, Tuuli sanoi.

Itti ojensi oman kuppinsa jonon jatkoksi. Samalla hän tuli vilkaisseeksi Heliin ja Hannaan, jotka istuivat pöydän toisella puolella. Heli ei syönyt mitään, vilkuili vain arvioivasti pöydän tarjoomuksia. Hanna oli nostanut lautaselleen pari siivua kurkkua ja nakersi niitä.

– Mites teille, saako olla puuroa, emäntä kysyi saatuaan ensimmäiset kolme lautasta täyteen.
– Kiitos, mutta mä en syö hiilareita aamuisin, tankkaan vain proteiineja, Heli ilmoitti kirkkaalla, päättäväisellä äänellä.
– Minullakaan ei oiken ole nälkä, Hanna sanoi vaisusti, silmät lautasessa.

Emäntä näytti hetken hämmästyneeltä, kohautti sitten olkapäitään ja keskittyi tarjoilemaan vadelmakiisseliä puuron syöjille. Itti kasasi omalle lautaselleen kaksi siivua ruisleipää ja niiden päälle margariinia, kinkkuleikkelettä ja tomaatinsiivuja, mukiin teetä ja puurolautaselle palan painikkeeksi vadelmakeittoa. Sitten hän alkoi pistellä hyvällä halulla.

– Paljonko teillä on tässä maata ja miten paljon elukoita, Hilla tiedusteli ujoon tyyliinsä emännältä ennen kuin uppoutui puurolautasen tyhjennykseensä.

Emäntä alkoi kertoilla leppoisasti maatilan asioista ja Itti sai tilaisuuden tarkastella vaivihkaa pöydän yli uudemman kerran Hannaa ja Heliä. Heli oli kelpuuttanut lautaselleen keitetyn kananmunan ja siivun kinkkua, joita söi nyt hitaasti ja natustellen. Hanna napsi vihanneksi lautasellaan, mutta Itin mielestä silmäykset, joita hän loi pullavatiin, olivat aika nälkäisiä. Mikä ihme tuota tyttöä oikein vaivasi? Tai ylipäänsä, oliko tämä nyt oikea hetki ruveta nirsoilemaan? Hehän olivat aikeissa lähteä ratsastamaan ja satulassa pitäisi jaksaa koko päivä! Itti päätti kuitenkin olla sanomatta mitään, taittoi vain itselleen hyvillä mielin palan pullapitkoa aamiaisen päätteeksi. Heli tuntui vilkaisevan häneen ivallisesti, mutta Hannan ilmeestä Itti ei ollut ihan niin varma.

Kaiken kaikkiaan porukka olisi siis omanlaisensa, Itti totesi itsekseen. Anna ja Elina vaikuttivat ihan mukavilta, ujoilta vain. Tuuli kysäisi heiltä ratsastuskokemuksesta ja molemmat kertoivat vähän ujostellen asuvansa toisella maatilalla jonkin matkan päässä ja omistavansa yhteisesti suomenhevosen, entisen ravurin. He ratsastivat kuulemma paljon, mutta koska lähellä ei ollut ratsastuskoulua, he olivat saaneet oppinsa lähinnä kokemuksen kautta tai Mallalta.

Kun lautaset olivat tyhjät, tyttölauma nousi, kiitteli ruoasta ja suunnisti ulos. Hevosia otettiin parhaillaan tallista ja Malla ja Kasper olivat täydessä työn touhussa.

– No niin, ovatko vatsat täynnä? Hyvä juttu! Ja nyt ihan ensimmäisenä, katsotteko kaikki nuo tavaranne läpi ja laittakaa sivuun ne tavarat, joita tarvitsette päivän aikana. Kaiken pitäisi mahtua satulalaukkuihin tai jos jollakulla on päiväreppu, jonka kanssa haluaa ratsastaa, niin sekin toki sopii. Muut tavarat pitäisi laittaa kasseihin ja pakata tuonne mönkijän peräkärryyn ja lopuksi sinne laitetaan pressu päälle, Malla ilmoitti.

Tytöt ryhtyivät touhuun. Ratsastusvaatteet vaihdettiin päälle, satulalaukut ja reput pakattiin ja loput tavarat sullottiin kasseihin. Tai sullottiin ja sullottiin – Itti huomasi rytätessään huolettomasti omaa verkkatakkiaan putkikassiin, että vieressä Heli laskosti siististi luonnonvalkoista neuletta Samsoniten pyörillä liikkuvaan matkalaukkuun. No, kukin tyylillään.

Kun tavaroista oli selvitty, Itti, Hilla ja Tuuli auttelivat Mallaa ohjeiden mukaan hevosten laittamisessa. Suomenhevoset höristelivät tyytyväisen oloisena ja pureskelivat kuolaimiaan; aivan kuin nekin olisivat tienneet, että kohta lähdettäisiin pitkäksi aikaa maastoon.

Teksti Maija Kajanto
Kuvitus Marikki Mattila

Lue jatkokertomuksen edellinen luku.

 

[whatsapp url="http://villivarsa.fi/2014/06/villivarsan-jatkokertomus-suomenhevosvaellus-luku-5/#wa" title="Villivarsan jatkokertomus: Suomenhevosvaellus, luku 5"]

Avainsanat: