Villivarsan jatkokertomus: Suomenhevosvaellus, epilogi

Jatkokertomus: Suomenhevosvaellus

Muutaman viikon päästä, ollessaan juuri lähdössä tallille Itti sai sähköpostia. Luettuaan sen hän päästi riemunkiljahduksen, printtasi viestin, sulloi sen taskuunsa ja riensi hakemaan polkupyöränsä kodin seinustalta. Tämä uutinen pitäisi kertoa Hillalle ja Tuulille heti!

Kerrankin Itti oli viimeinen tallille saapuja, Hilla ja Tuuli istuskelivat jo tallin seinustalla heinäpaalilla odotellen Ittiä ja tunnin alkua. Itti hyppäsi pyöränsä päältä ja tuli ystävien luo.

– Minä sain sähköpostin. Ja teidän pitää kuulla, mitä siinä on!
– No? Keneltä se on?
– Kasperilta.
– Ohoo, Hilla muotoili ja Tuuli vihelsi. Itti näytti ystävilleen kieltä.
– Haluatteko te kuulla, mitä siinä on vai ette?
– Totta kai. Okei, me ollaan asiallisesti! Lue nyt.

Ja Itti luki. Tosin ei ihan kaikkea, mutta sopivat palat.

”Ajattelin että haluaisit ehkä kuulla, että Mallan asiat järjestyivät sitten aika hyvin. Hän kertoi lopulta äidille ja isälle koko jutun, pyysi anteeksi salailuaan ja sanoi, että pelkäsi, että Koistiset keksivät jotain pahempaa jos velkaa ei pian kuitata. Ja hän pyysi, että isä ja äiti lähtisivät neuvottelemaan hänen kanssaan lainan saamisesta pankista. Äiti ja isä olivat tietysti vähän moittivia aluksi, mutta sitten isä sanoi, että ei asia siitä parantuisi ja että Malla oli kärsinyt jo tästä jutusta ihan riittävästi ilman moitteita.

Ja isä sanoi vielä, ettei Mallan tarvitse pankkiin lähteä, että hän on joka tapauksessa ajatellut myydä vähän metsää ja nyt olisi sitten hyvä aika myydä sitä niin paljon, että Malla saisi tuon tarvitsemansa summan ennakkoperintönä. Ja sitten isä kysyi minulta, että sopiiko minulle, että tehdään sellainen paperi, että Malla saa nyt nämä rahat ja muutaman vuoden päästä hän myy uudestaan metsää ja silloin minä saan saman summan, että minulle ja Mallalle tulee saman verran ennakkoperintöä. Minulle totta kai sopi. Ja Malla on ollut niin iloinen ja helpottunut koko asiasta! Isä soitteli muutamalle metsänostajaehdokkaalle ja sai rahat tilille jo viime viikolla ja hän lähti veljensä kanssa vielä Mallan mukaan Koistisia tapaamaan. Eli se velka on nyt kuitattu, Malla on saanut siitä paperin ja isä teki Koistisille kautta rantain selväksi, että jos heitä ikinä näkyy meidän kulmilla tai jos he lähestyvät Mallaa, niin siinä ei hyvä heilu.”

– Mahtavaa, Tuuli sanoi hymyillen leveästi.
– Malla oli niin reilu tyyppi, että loistavaa kun tuo selvisi.
– Joo. Ja tuosta juuri huomaa, että hyvätkin tyypit vaan välillä tekevät virheitä, Hilla lisäsi.
– Niinpä, Itti sanoi.
– Tosi ihanaa, kun asia selvisi! Ja nyt mennään laittamaan hevoset kuntoon niin ei myöhästytä tunnilta!

Mutta sulloessaan kirjettä taskuun Itti ei ajatellut tuntia eikä myöhästymistä. Hän ajatteli Kasperia ja viestin loppua.

”Oli hurjan kiva tavata. Harvoin tapaa tyttöä, joka on kivan näköinen ja myös muuten noin reilu… Olisi kiva vielä nähdä vaikka tänä kesänä! Kerro, jos olette joskus tulossa Itä-Suomen suunnalle! Halauksin, Kasper”

Teksti Maija Kajanto
Kuvitus Marikki Mattila

Lue jatkokertomuksen edellinen luku.

Jatkokertomus päättyy tähän. Aloita tarina alusta tai lue edellinen jatkokertomus.

Avainsanat: