Villivarsan jatkokertomus: Suomenhevosvaellus, luku 16

Jatkokertomus: Suomenhevosvaellus

Malla ja Kasper olivat sytyttäneet nuotion ja aloittelivat makkaranpaistoa Annan ja Elinan kanssa. Itti kertoi Hannan nukkuvan ja kun Heli hetken kuluttua liittyi heidän seuraansa silmät punaisina mutta jo muuten rauhoittuneena, alkoi tunnelma nuotion äärellä, pressusta kyhätyn sadekatoksen alla olla jo vähän rattoisampi. Hannan juttu oli ikävä, mutta eihän sille mitään voinut, nyt piti vain tehdä parhaansa tilanteessa. Ilta hämärtyi eri tavalla kuin aiemmin, kun sateinen ja pilvinen keli teki kaikesta pimeää ja harmaata.

Kun herkulliset, folioon käärityt nuotioperunat olivat valmiita, Malla kokosi niitä kasan lautaselle, laittoi viereen palan makkaraa ja sinappia ja pyysi Heliä viemään annoksen Hannalle.

– Ja katsokin, että hän syö edes osan, ainakin perunat, Malla kehotti reippaasti. Heli nyökkäsi ja lähti.

Hetken kuluttua hän tuli takaisin silmät suurina ja kauhistuneina.

– Hannalla on kuumetta. En saanut häntä edes kunnolla hereille.

Malla ponnisti saman tien jaloilleen, otti nopeasti mukaansa paperimukin ja vesipullon ja lähti mönkijän luo, etsi peräkärrystä jotakin, varmaan lääkkeitä, ja suunnisti sitten teltalle. Heli näytti kauhistuneelta ja kyynelet vierivät hänen poskiaan pitkin. Lähimpänä istuva Hilla kietoi kätensä Helin harteille.

– Hei, kyllä kaikki selviää.

Mutta kun Malla palasi teltalta, myös hän näytti huolestuneelta. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, paitsi kehotti kaikkia auttamaan nuotiopaikan siivoamisessa ja valmistautumaan pikkuhiljaa nukkumaan. Sitten hän viittasi vaivihkaa Kasperia seuraamaan itseään ja nykäisi Itti kädestä. Itti seuraili vaivihkaa sisaruksia kuulomatkan ulkopuolelle.

– Hannalla on kuumetta yli 39 astetta, Malla sanoi saatuaan Kasperin ja Itin sopivasti eteensä.

– Ja täällä ei toimi kännykkä missään. Meidän täytyisi saada hänet nyt pois täältä. Jos hänellä on joku pahempi virus, niin yksi yö kosteassa teltassa voi tehdä todella huonoa. On luvattu kylmää yötä ja sade ei ehkä lakkaa koko yönä.
– Jos minä veisin mönkijällä, Kasper ehdotti.

Malla pudisti päätään.

– Matkaan menee melkein kolme tuntia, Hannan kunto ei kestä sitä! Ei, hänet on saatava auton kyytiin. Pitää soittaa isälle ja pyytää, että he ajavat Keltaojalle, se on tässä lähin autopiste, sinne Hanna on vietävä mönkijällä, mutta se ei vie kuin alle puoli tuntia. Mutta sielläkään suunnassa ei luultavasti ole puhelimella kenttää.
– Pitää kiivetä Peikkovuorelle, niin ylös, että kenttä löytyy, Kasper vastasi.
– Minä lähden heti sinne. Mutta sinne ei mönkijällä pääse, polut ovat liian kapeat.
– Hevosella pääsee, Itti sanoi heti.
– Minä voin ottaa Anuliinan ja mennä, jos vain kerrot reitin.
– Täällä reitit eivät ole merkittyjä, Malla sanoi.
– Sinä eksyt yksin. Menkää molemmat. Mutta toisille ei sanota vielä mitään

Teksti Maija Kajanto
Kuvitus Marikki Mattila

Lue jatkokertomuksen edellinen luku.

[whatsapp url="http://villivarsa.fi/2014/07/villivarsan-jatkokertomus-suomenhevosvaellus-luku-16/#wa" title="Villivarsan jatkokertomus: Suomenhevosvaellus, luku 16"]

Avainsanat: