Maailman esteratsastajien parhaimmisto Horse Show’hun

Maailman esteratsastajien parhaimmisto tähdittää vahvasti kansainvälistä maailmancupin osakilpailua Helsinki International UB Horse Show’ssa.

Kuva: SRL kuvapankki
Tänä vuonna Horse Show’n kilpa-areenana toimii Helsingin Jäähalli.

Kärkinimien lista on pitkä: mukana ovat muun muassa maailmanlistan ykkönen Scott Brash, tuoreet MM-joukkuekultamitalistit Maikel van der Vleuten ja Jür Vrieling sekä kolminkertaiset maailmancupin finaalivoittajat Rodrigo Pessoa ja Meredith Michaels-Beerbaum.

Saksalaiset tulevat Helsinkiin vahvalla joukkueella, sillä Michaels-Beerbaumin lisäksi mukana ovat maailmancupin finaalin 2014 voittaja Daniel Deusser, vuoden 2011 maailmancupin finaalin voittaja ja Euroopan mestari Christian Ahlmann ja Euroopan mestari ja kaksinkertainen olympiapronssimitalisti Marco Kutscher.

Ruotsista tulee puolet MM-joukkueesta. Helsingissä nähdään nuori Alexander Zettermann ja Global Champions Tourissa huikeaa tulosta tekevä EM-joukkuepronssimitalisti Henrik von Eckermann.

Suomen joukkueessa on mukana kolme MM-ratsastajaa: Anna-Julia Kontio, Jessica Timgren ja Satu Liukkonen. Kaksi kansainvälistä GP-voittoa urallaan ratsastanut EM-finalisti Sebastian Numminen on löytämässä hyvän vireen nuorella Cue Channalla. Kansainvälistä menestystä voi odottaa myös kotimaisen GP-sarjan loppukilpailun voittajalta Marina Ehrnroothilta, Saksassa työskentelevältä maajoukkueratsastaja Mikko Mäentaustalta, MM-ehdokkaalta Lotta-Riikka Rintamäeltä ja Ypäjän karsintakilpailun voittajalta Linda Palinilta.

Kuva: SRL kuvapankki

[whatsapp url="http://villivarsa.fi/2014/10/maailman-esteratsastajien-parhaimmisto-horse-showhun/#wa" title="Maailman esteratsastajien parhaimmisto Horse Show’hun"]

Avainsanat: , , ,