Keppihevosten SM-kisat: Vinkit valmistautumiseen

Villasukkakepparit

Tampereen hevosmessuilla 11.-12.4. mitellään keppihevosten suomenmestaruuksista. SM-luokkia on kolme, junioreiden estemestaruus, estemestaruus ja koulumestaruus, ja niistä kilpaillaan lauantaina. Lisäksi messuviikonlopun keppariohjelmassa on muita ratsastusluokkia sekä näyttely.

– Näyttelyt ovat ehdottomasti suosituinta ohjelmaa, ne täyttyivät jo ensimmäisen minuutin aikana ilmoittautumisensa laittaneiden kesken. Muita suosittuja luokkia ovat muun muassa pienemmät, avoimet esteluokat, kertoo tapahtuman järjestelyissä mukana oleva nimimerkki Vadelma.

Yhteensä ilmoittautuneita kilpailijoita oli lähes 400, mutta ajan ja kisapaikkojen rajallisuuden vuoksi  ainoastaan pieni osa heistä pääsee kisa-areenalle.

– Monet harrastajat tulevat varmasti katsomaan kilpailua, elleivät ole päässeet itse kilpailemaan. Toivomme kilpailijoilta rehtiä kilpailua ja hyvää yhteishenkeä. Yleisön toivomme antavan ratsukoille suoritusrauhan. Kiusaamista emme halua näissä kilpailuissa nähdä, Vadelma painottaa.

Jännitys ei haittaa

Kisajännitys saattaa vallata monen kilpailijan mielen, mutta sen kanssa voi päättää pärjätä.

– Ennen kisoja kannattaa yrittää ajatella sitä, miten haluaisi radan ratsastaa ja harjoitella, jotta se onnistuisi. Tulee myös muistaa, että kaikki mokaavat joskus, eikä se ole maailmanloppu. Keppihevosten SM- kilpailuissa on useampana vuotena unohtunut ratoja tai tippunut puomeja.

Jos juuri ennen radalle ratsastamista jännittää paljon, kannattaa vain hengittää syvään.

– Ajatusten vieminen muualle ennen suoritusta voi auttaa. Pelaa vaikka hetki puhelimella tai lue jotain, Vadelma neuvoo.

Villivarsan Viltsu-keppihevonen

Viltsu on Villivarsan oma, aito ja alkuperäinen keppihevonen!

Avainasemassa siisteys

Hyvään valmistautumiseen kuuluu myös hevosen ja ratsastajan ulkomuodosta huolehtiminen. Hevosen valmistelussa näyttelyyn keskeisintä on varmistaa, että hevonen on täysin ehjä, eikä siihen ole tarttunut roskia.

– Yleinen siisteys ja ehjyys ovat avainasemassa. Toivomme, että näyttelyhevosilla ei olisi peittäviä varusteita, ja että ainakin alkuperäisrotuja edustavien hevosten harja olisi auki.

Ratsastajan asussa tärkeintä on siisteyden lisäksi se, että se on mukava ja siinä on helppo liikkua.

– Esteluokkiin osallistuvien kannattaa laittaa jalkaan hyvät kengät, esimerkiksi lenkkitossut. Kouluratsastuksessa ratsukon yleisilme on osana arviointia, joten kouluratsastuksessa asuun kannattaa hieman panostaa, jotta sijoitus ei laskisi sen takia.

Aikataulu ja muuta tietoa löytyy tapahtuman sivuilta.

Kuvat: Pekka Nieminen ja Marjo Tynkkynen / OM-arkisto

Avainsanat: ,