Suosikki

Suosikki Twitterissä Suosikki Facebookissa

www.villivarsa.fi

9. heinäkuuta 2014

Villivarsan jatkokertomus: Suomenhevosvaellus, luku 21

Jatkokertomus: Suomenhevosvaellus

Iltapäivän auringossa näkyi tuttu näky: vaellusleirin alkupiste, maatalon pihapiiri ja siellä tuttu mönkijä. Kun tytöt ratsastivat pihaan, ovelle ilmestyivät Heli ja toisten iloksi myös Hanna.

- Hanna! Mikä vointi? Kuinka jakselet? Saitko nukuttua? Kysymykset satelivat samalla, kun tytöt nousivat hevosilta ja venyttelivät jäykistyneitä jäseniään.
- Paremmin, kiitos, Hanna vastasi vähän ujosti.
- Reilusti syötävää ja juotavaa, sillä se on lähtenyt, virkkoi emäntä ujostelematta.
- Aamulla kuumetta vielä oli vähän, nyt ei enää. Lepoa ja nestettä, sanon minä. Mikäs teillä muilla on vointi? Väsyttääkö?
- Sopivasti, Tuuli vastasi iloisesti.
- Malla kertoi, että täällä olisi sauna odottamassa, sen voimilla olemme jaksaneet!
- Juu, Kasper sen tuossa jo laittoi pari tuntia sitten lämpiämään, ja kylpypalju on myös lämpimänä, vakuutti Mallan ja Kasperin isä saaden aikaan riemunkiljahdusten sarjan.

Leiri päättyi siis lopulta riehakkaisiin tunnelmiin. Pihasauna hoiti ihanasti jumiutuneet lihakset ja väsyneet mielet, ja sen jälkeen käytiin puhtaissa vaatteissa illallispöytään. Mallan ja Kasperin äiti oli tehnyt ison annoksen karjalanpaistia ja Itti huomasi hyvillään, että sekä Heli että Hanna lastasivat lautasilleen reilun annoksen ja ottivat myös jälkiruokakiisseliä muiden kanssa. Ehkä heilläkin jokin asia oli muuttunut tuossa ruokaan suhtautumisessa. Vaikka he sitten oliisvat jatkossakin tarkkoja syömisestään, niin ihan kaikkiin hassutuksiin ei ehkä täytyisi lähteä.

Kun ruoka oli syöty, oli aika pakata loput tavarat ja hyvästellä Anna, Elina, Malla ja Kasper. Itti, Tuuli, Hilla, Hanna ja Heli olivat suuntaamassa yöjunalle Joensuuhun, Mallan ja Kasperin isä oli lähdössä viemään heitä. Tuntui aika haikealta halata hyvästiksi, vaikka tytöt päättivätkin pitää yhteyttä.

Kun toiset lastautuivat minibussiin, Itti huomasi viivyttelevänsä pihalla. Katse haki vähän arkana Kasperia ja Itti huomasi myös tämän jääneen palloilemaan pihalle vähän sen näköisenä ettei oikein tiennyt mitä teki.

- No tuota, moi sitten, Itti sanoi lopulta.
- Moi, Kasper sanoi katsellen Ittiä pitkään.

Sitten hän astui päättäväisesti lähemmäksi ja veti Itin syliinsä, rutisti lujaa ja Itti huomasi kietovansa kädet pojan ympärille, sulkevansa silmänsä ja toivovansa, ettei tämä hetki päättyisi ikinä.

Paitsi että se päättyi: Kasperin isä tööttäsi torvellaan, Itti irrottautui vastahakoisesti ja heittäen poikaan vielä haikean katseen, kiipesi bussiin. Ja eivätkös tytöt ihan kiusallaan ruvenneet taputtamaan hänen noustessaan autoon. Itti punastui komeasti.

- Pöljät, hän sanoi kiukkuisesti.
- Jaa me vai, Heli nauroi ja tönäisi Ittiä leikkisästi.
- Näkisitpä oman ilmeesi.

Itti ei voinut olla hymyilemättä. Olipa tämä ollut vaellus!

Teksti Maija Kajanto
Kuvitus Marikki Mattila

Lue jatkokertomuksen edellinen luku.

8. heinäkuuta 2014

Villivarsan jatkokertomus: Suomenhevosvaellus, luku 20

Jatkokertomus: Suomenhevosvaellus

Aamu koitti ja sade oli tauonnut. Edellisen kaltaista hellepäivää ei varmastikaan ollut tulossa, mutta mukava, puolipilvinen keli kuitenkin. Edellisen yön tapahtumat kerrattiin ja kaikki olivat sitä mieltä, että asia oli hoidettu hyvin. Ja illalla he olisivat kaikki taas alkupisteeessä ja kuulisivat Hannan voinnista. Telttojen pakkaamiset ja aamupalat sujuivat jo rutiinilla ja ennen pitkää oltiin hevosten selässä matkalla kohti reitin alkua. Tänään reitit veivät paljolti metsäteitä pitkin ja tytöt ryhmittäytyivät pieniin porukoihin ja pareihin juttelemaan keskenään. Jossakin vaiheessa lounaan jälkeen Itti huomasi ratsastavansa Mallan vierellä aika paljon muita tyttöjä edellä.

- Kuule, Itti sanoi äkkiä päättäen tarttua härkää sarvista.
- Eilinen juttu laittaa vähän asioita perspektiiviin, vai mitä?
- Ai niinkö? MItä tarkoitat?
- No, tärkeintähän on, ettei kukaan eilen loukkaantunut pahasti vaan Hanna pääsi hoitoon. Eli vaikka jouduit pyytämään vanhempiesi apua, niin eihän maailma siihen kaatunut, vai mitä?

Malla vilkaisi Ittiä terävästi.

- Mistä sinä puhut?
- No tuota, kun ne hevosvarkaat alkoivat pyöriä nurkissa, minä käskin Kasperin vähän valottaa tarinan taustoja. Äläkä huoli, me emme puhu asiasta kenellekään. Mutta halusin vain sanoa, että et sinä ole ainoa, joka on mokannut noiden pikavippien kanssa joskus. Ja minä olen kyllä sitä mieltä, että jos kertoisit vanhemmillesi, he auttaisivat mielellään.
- Ei heillä ole niin paljoa rahaa, Malla sanoi hiljaa.
- Ei varmaan olekaan. Mutta sinä voit saada pankista lainaa, jos vanhempasi lähtevät sen lainan takaajaksi. Ja jos selität heille koko tilanteen, he tekevät sen mielellään. Saat Koistiset pois niskastasi ja sen jälkeen sinun ei tarvitse muuta kuin lyhentää sitä lainaa pankissa säännöllisin väliajoin. Se vie ehkä kolme vuotta, pankilla on paljon kohtuullisemmat korot kuin pikavippiyhtiöillä. Ja sitten koko tuo juttu olisi ohi ja sinä olisit siitä asiasta vapaa.

Malla ei sanonut mitään, mutta ei tyrmännytkään ehdotusta. Itti kohautti olkapäitään.

- Mieti asiaa, tämä oli vain idea. Ja nyt, eiköhän laukata kun on näin ihana suora edessä.

Teksti Maija Kajanto
Kuvitus Marikki Mattila

Lue jatkokertomuksen edellinen luku.

7. heinäkuuta 2014

Mikael Forsténille tuplavoitto Grand Prix´ssa

Savonlinna OperaGames järjestettiin 21. kerran tänä kesänä. Viime viikonloppuna Savonlinnan LähiTapiola Grand Prix -luokassa esteratsastuskisan kaksoisvoiton vei Mikael Forstén.

Kuva: Margit Ticklén
Mikael Forstén vei Grand Prix -luokan voiton hevosellaan Isaac du Jonquet.

Forstén ratsasti LähiTapiola Grand Prix -luokan voittoon hevosillaan Isaac du Jonquet (52,54) ja Nandele (50,57). Viimeisenä toiselle kierrokselle lähtenyt Marina Ehrnrooth hevosellaan Valdina jäi pudotuksen takia kolmanneksi.

Luokkia ratsastettiin viikonlopun aikana yhteensä 18. Forstén voitti myös lauantain 140-luokan, jonka palkinto oli 5000 euroa. Voitto tuli Nandelella, joka on jo 16-vuotias. Ikä ei kuitenkaan paina sitä, eikä 18-vuotiasta Isaac du Jonquetia. Forstén kertoi, että molemmilla hevosilla on nopea ja sujuva laukka ja hevoset ovat hyvässä vireessä.

Viimeksi Forstén voitti OperaGamesit vuonna 2001 hevosella Barquero ja vuonna 2002 hevosella Kansas. Viime vuonna voiton vei Rosa Ruutsalo hevosella Whisper.

Kauden neljäs GP-osakilpailu järjestetään 27.7. Hangossa. Osakilpailuja on yhteensä viisi. GP-finaalin Volkswagen Leading Rider -kilpailu ratsastetaan 29.-30.8. Laakson ratsastusstadionilla. Se esitetään YLEn TV2:ssa.

LÄHITAPIOLA GRAND PRIX -SARJAKILPAILU. TILANNE 3/5.
1) Ehrnrooth Marina KRK 39
2) Forstén Mikael TKR 38
3) Rautanen Susanna TAVA 36
3) Oranta Joonas SRS 36
5) Peltokoski Ville OUR 35

Kuva: Margit Ticklén / SRL

7. heinäkuuta 2014

Villivarsan jatkokertomus: Suomenhevosvaellus, luku 19

Jatkokertomus: Suomenhevosvaellus

Kului vähän toista tuntia ja aamuyö oli jo pitkällä, kun mönkijän ääni lopulta alkoi kuulua ja Kasper ja Malla pöristelivät pihaan. He sammuttivat mönkijän pihalle ja tulivat väsynein askelin nuotion ääreen, jossa Tuuli sanaakaan sanomatta ojensi molemmille kupin teetä ja Hilla tarjosi tikun päässä olevaa makkaraa. Malla näytti nääntyneeltä, mutta hänenkin kasvonsa kääntyivät hymyyn.

- Onpa täällä palvelua, kiitos!
- Miten meni, Tuuli kysyi.
- Hyvin. Isä oli trailerin kanssa vastassa. Hanna pääsi lämpimään autoon ja Heli lähti kyytiin, lastasimme hevoset traileriin. He ovat jo kohta kotona, täältä menee ratsain pikkuteitä melkein viisi tuntia, mutta Keltaojalta autoteitä vain reilun tunnin meille. Äiti oli luvannut katsoa, että Hannalla on lämmin vuode odottamassa, Malla sanoi huokaisten.
- Tämä on varmaan tämän teidän yrityksenne pahin puoli, Hilla sanoi osaaottavasti.
- Siis tuo vastuu ja muu?
- No, tavallaan, Malla sanoi yksinkertaisesti. Mutta kaikki kuitenkin yleensä järjestyy. Täytyy vain toivoa, ettei Hannalla ole keuhkokuumetta.
- Hän söi aika huonosti monta päivää, se voi altistaa sairastumiselle, Tuuli sanoi asiallisesti.
- Äitisi varmaan pitää huolta siitä, että hän saa nyt kunnolla ruokaa, joten kyllä se varmaan tästä!

Kasper haukotteli ja aivasti saman tien. Malla nosti silmät veljeensä.

- Ja nyt, sinun pitää päästä pesulle, kuiva yöpuku päälle ja äkkiä makuupussiin. Ja tytöt myös, kiitos kun odotitte meitä, mutta nyt joka iikka pusseihin tai ei tule huomisesta yhtikäs mitään.
- Mennään mennään, Tuuli naurahti ja nousi.
- Hyvää yötä

Hilla ja Itti seurasivat Tuulia. Malla nousi mennäkseen kaivolle ja samassa Itti kuuli takaansa Kasperin äänen.

- Itti, odota.

Itti kääntyi ja huomasi seisovansa kasvotusten pojan kanssa. Äkkiä hän huomasi, ettei tiennyt mitä sanoa. Sama näytti menneen Kasperiinkin ja he vain tuijottivat toisiaan pienen hetken. Sitten Kasper kohotti kätensä ja pyyhkäisi hiussuortuvan Itin poskelta.

- Hyvää yötä, hän sanoi vähän vaikeasti ja kääntyi pois.
- Öitä, Itti sanoi vähän käheästi.

Mutta päästyään makuupussiin Itti huomasi, ettei nukahtaminen käynyt ihan helposti. Varsinkaan kun posken iho muisti toisen kosketuksen vielä pitkään.

Teksti Maija Kajanto
Kuvitus Marikki Mattila

Lue jatkokertomuksen edellinen luku.

6. heinäkuuta 2014

Villivarsan jatkokertomus: Suomenhevosvaellus, luku 18

Jatkokertomus: Suomenhevosvaellus

Tie Peikkovuorelta alas oli inhottava, liukas ja hankala. Onneksi sekä Kasper että hevoset tuntuivat tietävän, mihin oltiin menossa, ja lopulta oltiin metsätielllä.

- Tätä tietä suoraan, niin päästään leiripaikalle, Kasper sanoi.
- Kuule, sinä olet parempi ratsastaja meistä kahdesta, ja nyt on kiire. Ratsasta niin nopeasti kuin voit takaisin leiriin, minä tulen perässä hitaampaa. En uskalla nyt hoppuilla kun ratsastan niin harvoin. Sano Mallalle, että Hanna on saatava mönkijän kyytiin ja heti matkaan.

Itti nyökkäsi.

- Tavataan leirissä hän sanoi, kokosi ohjat ja kannusti Anuliinan laukkaan.

Se oli erilainen ratsastus kuin mikään, mitä Itti oli aiemmin kokenut. Ympärillä tuulessa kohisevat metsät, räiskivä sade ja muuten täysi hiljaisuus ympärillä, hevonen, joka hikoili ja vaahtosi ja Itti, joka hikoili itsekin koettaessaan laukata niin tasaisen vauhdikkaasti kuin ikinä mahdollista. Mutta matka taittui ja lopulta edessä näkyivät leirin valot. Itti hiljensi raviin ja saapui toisten keskelle puuskuttaen.

Nuotiopaikalta riensivät vastaan Malla, Tuuli ja Hilla.

- Isäsi on jo lähtenyt tulemaan. Hanna pitää saada mönkijän kyytiin. Kasper tulee perässä, hän on ihan pian täällä, Itti sanoi ja liukui hevosen selästä alas.

Samassa Itistä tuntui, että omat voimat loppuivat tyystin. Hän tajusi käsiensä vapisevan ja ymmärsi äkkiä, että itku ei ollut kaukana. Hilla kietoi kätensä Itin ympärille.

- Sinä olet ihan poikki. Nyt tulet tuonne nuotiolle ja istut alas ja otat kupin teetä. Me pidimme sen teitä varten valmiina.

Malla nyökkäsi.

- Juuri niin. Minä haen nyt Helin ja käsken hänen laittautua matkaan, hän halusi lähteä Hannan mukaan. Tuuli kiltti, voitko laittaa Anuliinan juomaan ja sen jälkeen satuloida Helin ja Hannan hevoset, ne pitää saada trailerin kyytiin kun isä tulee. Kunhan Kasper tulee, hän saa irrottaa peräkärryn mönkijästä.

Itti huomasi, ettei hänestä ollut enää auttamaan. Tärisevin jaloin hän seurasi Hillaa nuotiolle, antoi tämän työntää käsiinsä kupin kuumaa teetä ja maisteli juomaa kiitollisena samalla kun toiset hössäsivät. Heli sonnustautui ratsastusvaatteisiinsa ja syöksyi pakkaamaan omia ja Hannan päivätavaroita omiin satulalaukkuihinsa ja päiväreppuunsa. Tuuli laittoi hevoset kuntoon ja alkoi sen jälkeen riisua Anuliinan satulaa. Kasper saapui pihaan ja Hilla meni vastaanottamaan hänen hevosensa sillä välin kun poika hyökkäsi mönkijän luo ja alkoi laittaa sitä ajokuntoon. Lopulta oltiin niin lähellä lähtövalmiita, että Malla kävi herättämässä Hannan teltasta. Tämä oli saanut kipulääkkeitä, mutta vaikutti edelleen tokkuraiselta ja huonokuntoiselta. Malla auttoi lisää vaatteita Hannan päälle ja tuki tytön istumaan mönkijän kyytiin, kietoen sitten vielä makuupussin hänen ympärilleen. Kasper nousi ajajan paikalle, Heli oman hevosensa ja Malla Hannan hevosen selkään. Malla ratsasti ripeästi lähemmäs nuotiota.

- Anna ja Elina nukkuvat enkä halua herättää heitä. Mutta jos te vielä jaksaisitte huolehtia Mirkusta, se on ihan poikki tuon Peikkovuoren keikan jälkeen, niin sitten voitte mennä nukkumaan. Me yritämme nyt päästä nopeasti Keltaojalle. Nähdään aamulla, menkää nukkumaan!
- Kyllä me odotamme, että te palaatte, Tuuli sanoi heti.
- Onnea matkaan ja terveisiä isällesi!

Mönkijä pärähti käyntiin ja Kasper ohjasi auton pois aukiolta. Hanna näytti heittelehtivän kyydissä väsyneen holtittomasti. Heli ja Malla lähtivät ratsastamaan ripeää ravia perässä, Heli omalla hevosellaan ja Malla Hannan hevosella. Hetken kuluttua koko saattue oli kadonnut mutkan taakse.

- Me laitamme nyt Mirkun kuntoon Hillan kanssa, Tuuli sanoi.
- Itti, mene kiltti kaivolle pesulle - se on kylmää vettä, mutta sinulla on kaikki paikat hiessä, kyllä se vähän virkistää - ja vaihda sitten kuivat vaatteet ja villapaita. Ja laita lisää teetä tulemaan

Teksti Maija Kajanto
Kuvitus Marikki Mattila

Lue jatkokertomuksen edellinen luku.

5. heinäkuuta 2014

Villivarsan jatkokertomus: Suomenhevosvaellus, luku 17

Jatkokertomus: Suomenhevosvaellus

Anuliinan kaviot lipsahtelivat märillä kivillä. Sade valui taukoamattomana virtana pitkin Itin sadetakkia ja hän mietti itsekseen, kuinka kauas he joutuisivat vielä menemään. Peikkovuori oli enemmänkin sarja kukkuloita kuin varsinainen vuori, polku nousi ja laski, kiemurteli pitkin rinteitä ja nousi taas. Välillä Itti ihmetteli, olivatko he polulla ollenkaan, mutta Kasper tuntui tuntevan reitin.

Aina noin kymmenen minuutin välein he pysähtyivät ja koettivat, löytäisikö puhelin jo kenttää, mutta aina vain puhelin tuntui etsivän signaalia. Lopulta Ittiä alkoi tosissaan pelottaa, että he eksyisivät eivätkä löytäisi täältä enää alas.

- Me olemme olleet täällä jo tunnin, hän sanoi lopulta Kasperille.
- Mitä jos kenttää ei löydy?
- Pakko löytyä, Kasper sanoi ahdistuneesti.
- Mutta tietenkin mitä myöhempään tämä menee, sitä vaikeampi on myöskään saada enää isää hereille.
- Mitä kello on nyt?
- Lähestyy puolta yötä.

Tuuli repi puita Peikkovuoren rinteillä. Itti huokaisi ja pyyhkiä sadetta kasvoiltaan. Oli jatkettava. Hän koetti pitää Hannan kuumeiset, väsyneet kasvot mielessään.
Lopulta edessä alkoi häämöttää Peikkovuoren huippu. Tuuli ujelsi korvissa täällä entistä kovemmin. Kasper laskeutui ratsailta ja Itti liukui myös satulasta polun varteen, otti haltuunsa sitten myös Kasperin hevosen ohjat, kun poika kaivoi kännykän esiin.

- Hei, jes! Yksi palkki! Se ei ole paljoa, mutta riittää ehkä, sanoi Kasper ja paineli innokkaasti puhelimen näppäimiä.

Itin hampaat kalisivat. Hetken päästä Kasperin ääni kuului innokkaana.

- Isä! Isä, hyvä kun heräsit! Kuuletko sinä… Haloo? Isä? Isä?

Puhelin päästi piippauksen ja Kasper kirosi.

- Kenttä on liian huono.
- Okei, ota rauhallisesti, Itti sanoi tiukasti.
- Se voi kestää tekstiviestin lähettämisen helpommin kuin puhumisen.
- En minä jaksa näpyttää, nyt on kiire!
- Soittelusta ei ole hyötyä jos et saa asiasi toimitettua. Kirjoita viesti, minä sanelen, pian nyt!

Murahtaen Kasper totteli. Hetken päästä viesti oli valmis lähtemään.

”Yksi leiriläinen sairaana, kova kuume. Voitko ottaa auton ja trailerin ja lähteä heti ajamaan Keltaojalle? Tuomme hänet sinne. Vastaa pian! K.”

- Ja nyt lähtee, Kasper sanoi.

Vaan ei lähtenyt. Puhelin ei saanut kenttää. Itistä tuntui, että hän istahtaisi kohta kivelle itkemään. Mutta ei, nyt piti pysyä rohkeana.

- Kiipeä tuohon puuhun tai kivelle ja yritä uudestaan!

Huokaisten Kasper työnsi puhelimen vedenpitävään pussiin ja taskuunsa ja kiipesi lähellä jököttävän kivenlohkareen päälle. Hän asettui jonkinlaiseen polviseisontaan kivelle, nosti puhelimen kohti taivasta ja odotti. Hetken kuluttua yksi palkki ilmestyi ja nopeasti Kasper painoi Lähetä -nappia.

- Viesti lähti, hän huusi sitten Itille.
- Nyt pitää vain odottaa paluuviesti.

Jossain kaukana kuului rytinää kun tuuli katkoi puita. Itti yritti rauhoitella hevosia. Minuutit matelivat. Ja sitten, lopulta, kuului puhelimsta piippaus. Kasper luki viestin ääneen.

- ”Ok. Lähden heti. Nähdään Keltaojalla. Isä.”
- Huh, Itti sanoi ja hymyili Kasperille.
- Ja nyt sitten puhelin taskuun, tule varovasti sieltä kiveltä alas ja sitten ratsastetaan kuin tuulispäät!

Teksti Maija Kajanto
Kuvitus Marikki Mattila

Lue jatkokertomuksen edellinen luku.

4. heinäkuuta 2014

Villivarsan jatkokertomus: Suomenhevosvaellus, luku 16

Jatkokertomus: Suomenhevosvaellus

Malla ja Kasper olivat sytyttäneet nuotion ja aloittelivat makkaranpaistoa Annan ja Elinan kanssa. Itti kertoi Hannan nukkuvan ja kun Heli hetken kuluttua liittyi heidän seuraansa silmät punaisina mutta jo muuten rauhoittuneena, alkoi tunnelma nuotion äärellä, pressusta kyhätyn sadekatoksen alla olla jo vähän rattoisampi. Hannan juttu oli ikävä, mutta eihän sille mitään voinut, nyt piti vain tehdä parhaansa tilanteessa. Ilta hämärtyi eri tavalla kuin aiemmin, kun sateinen ja pilvinen keli teki kaikesta pimeää ja harmaata.

Kun herkulliset, folioon käärityt nuotioperunat olivat valmiita, Malla kokosi niitä kasan lautaselle, laittoi viereen palan makkaraa ja sinappia ja pyysi Heliä viemään annoksen Hannalle.

- Ja katsokin, että hän syö edes osan, ainakin perunat, Malla kehotti reippaasti. Heli nyökkäsi ja lähti.

Hetken kuluttua hän tuli takaisin silmät suurina ja kauhistuneina.

- Hannalla on kuumetta. En saanut häntä edes kunnolla hereille.

Malla ponnisti saman tien jaloilleen, otti nopeasti mukaansa paperimukin ja vesipullon ja lähti mönkijän luo, etsi peräkärrystä jotakin, varmaan lääkkeitä, ja suunnisti sitten teltalle. Heli näytti kauhistuneelta ja kyynelet vierivät hänen poskiaan pitkin. Lähimpänä istuva Hilla kietoi kätensä Helin harteille.

- Hei, kyllä kaikki selviää.

Mutta kun Malla palasi teltalta, myös hän näytti huolestuneelta. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, paitsi kehotti kaikkia auttamaan nuotiopaikan siivoamisessa ja valmistautumaan pikkuhiljaa nukkumaan. Sitten hän viittasi vaivihkaa Kasperia seuraamaan itseään ja nykäisi Itti kädestä. Itti seuraili vaivihkaa sisaruksia kuulomatkan ulkopuolelle.

- Hannalla on kuumetta yli 39 astetta, Malla sanoi saatuaan Kasperin ja Itin sopivasti eteensä.

- Ja täällä ei toimi kännykkä missään. Meidän täytyisi saada hänet nyt pois täältä. Jos hänellä on joku pahempi virus, niin yksi yö kosteassa teltassa voi tehdä todella huonoa. On luvattu kylmää yötä ja sade ei ehkä lakkaa koko yönä.
- Jos minä veisin mönkijällä, Kasper ehdotti.

Malla pudisti päätään.

- Matkaan menee melkein kolme tuntia, Hannan kunto ei kestä sitä! Ei, hänet on saatava auton kyytiin. Pitää soittaa isälle ja pyytää, että he ajavat Keltaojalle, se on tässä lähin autopiste, sinne Hanna on vietävä mönkijällä, mutta se ei vie kuin alle puoli tuntia. Mutta sielläkään suunnassa ei luultavasti ole puhelimella kenttää.
- Pitää kiivetä Peikkovuorelle, niin ylös, että kenttä löytyy, Kasper vastasi.
- Minä lähden heti sinne. Mutta sinne ei mönkijällä pääse, polut ovat liian kapeat.
- Hevosella pääsee, Itti sanoi heti.
- Minä voin ottaa Anuliinan ja mennä, jos vain kerrot reitin.
- Täällä reitit eivät ole merkittyjä, Malla sanoi.
- Sinä eksyt yksin. Menkää molemmat. Mutta toisille ei sanota vielä mitään

Teksti Maija Kajanto
Kuvitus Marikki Mattila

Lue jatkokertomuksen edellinen luku.

3. heinäkuuta 2014

Villivarsan jatkokertomus: Suomenhevosvaellus, luku 15

Jatkokertomus: Suomenhevosvaellus

Hetken näytti siltä, että Hanna ei haluaisi vastata. Sitten hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä.

- No kun mun on pakko pudottaa painoa. Mä haluaisin niin kovasti edetä yhdessä jumpparyhmässä valmennettavien porukkaan, mutta silloin pitäisi olla vähän parempi. Ja mun täytyy olla silloin kevyemmässä kuosissa kuin nyt!
- Sä olet hoikka jo nyt!
- Mutta en tarpeeksi hoikka!

Itti huokaisi ja silitti Hannan olkapäätä.

- Hanna kiltti, kuuntele nyt mua. Sä olet syönyt tosi vähän kolme päivää putkeen. Sun verensokeri on varmaan tosi alamaissa ja nyt sulta meni jo kirjaimellisesti jalat alta! Sä et voi jatkaa näin. Jos sä haluat saada painoa pois, niin se on tehtävä järkevästi, syömällä oikein. Tällä lailla näännyttämällä sä et saa kuin vaikeuksia. Ja ratsastaminen on oikeasti tosi fyysistä, kun on koko päivän hevosen selässä, ei täällä voi pihistellä syömisestä.

Hanna niiskahti.

- Kun mä ajattelin, että nyt olisi hyvä tilaisuus pudottaa painoa nopeasti. Kun on kova fyysinen rasitus ja samalla mä jättäisin syömiset pois niin mä ajattelin, että olisin riittävän paljon laihempi jo täältä palatessa!
- Mutta kun se ei mene niin! Sun täytyy nyt syödä tai muuten sä et pysty lähtemään täältä edes pois. Huomenna on pitkä päivä hevosen selässä ja sä et selviä siitä jos olet jo nyt noin heikkona!

Malla ilmestyi ovelle ja ojensi Itille pillimehun, lautasellisen keittoa ja voileivän. Hän näki Hannan itkevän, mutta poistui paikalta eikä sanonut mitään, mistä Itti oli kiitollinen. Itti kääntyi taas Hannan puoleen.

- Mä lupaan sulle, että vaikka sä tänään tankkaisit energiavarastot täyteen, niin se ei sua lihota, auttaa vaan sua pääsemään taas tolpillesi ja jaksamaan huomenna! Eikä mene elimistökään säästöliekille, kun välillä syö, Itti kannusti yrittäen muistella mitä luokan laihdutusfanaatikot aina puhuivat.
- Malla ja muut vissiin paistaa makkaraa ja tekee nuotioperunoita, niitä saat myöhemmin. Mutta nyt olisi alkuruokana sulle keittoa ja leipää, helposti sulavaa ja saat suolaa vähän, sitäkin menettää kun hikoilee. Sitten kun olet taas kotona, niin mieti sit uudestaan tuo koko jumppajuttu ja ajattele, onko se sen väärttiä. Jooko?
- Okei, Hanna kuiskasi.

Luojan kiitos, Itti ajatteli nähdessään, että Hanna alkoi lusikoida keittoa ihan halukkaasti. Itti käänsi puheen muihin asioihin ja jutusteli niitä näitä Hannan syödessä. Kun lautanen oli tyhjä, leipä syöty ja pillimehu tyhjennetty, Hannan poskilla oli jo vähän väriä. Hän asettui pitkäkseen raukean näköisenä.

- Tuntuu paremmalta, Hanna myönsi.
- Mä olen nukkunutkin vähän huonosti.
- Joo, nälkä tekee sitä, Itti totesi kevyesti, vaikka hänen teki mielensä raivota ja koettaa takoa järkeä tuon tytön päähän.
- Nuku nyt! Mä laitan vielä tämän Mallan makuupussin sun päälle niin saat lekotella täällä lämpimässä!

Hanna löysi mukavan asennon ja Itti konttasi hiljaa ulos teltasta. Heli näytti olevan vieläkin jossain omilla teillään, Tuuli ja Hilla seisoivat lähellä ja Itti suuntasi heidän luokseen.

- Hanna söi vähän ja nukkuu nyt, Itti sanoi asiallisesti tullessaan toisten luo.
- Mites Heli?
- Ajattelee, että tämä on hänen syytään, Tuuli sanoi hiljaa.
- Hanna stressaa jostain jumppajutuista ja omasta painostaan ja Heli oli luennoinut hänelle, miten vähällä syömisellä pärjää.

Itin kädet pusertuivat nyrkkiin.

- Saanko mä käydä vetämässä sitä citymimmiä turpaan, pliis, hän kysyi kirskuvien hampaidensa välistä.
- Jos nyt et kuitenkaan, Hilla sanoi rauhallisesti.
- Heli on turhan ravintotietoinen, se on ihan totta. Mutta Hannan pitää ihan itse löytää tapa jolla syödä oikein ja elää terveellisesti, ei kukaan voi suuntaan eikä toiseen sitä asiaa pakottaa. Ja Helillä on nyt ihan hirveän paha mieli, eli ei siinä raivoaminen auta.
- Okei, Itti huokaisi.
- Mennään toisten luo

Teksti Maija Kajanto
Kuvitus Marikki Mattila

Lue jatkokertomuksen edellinen luku.

2. heinäkuuta 2014

Tykkää ja seuraa heinäkuussa, ja voita kirja

Heinäkuun päätteeksi Villivarsan Facebook-tykkääjien ja Twitter-seuraajien kesken arvotaan kaksi Täyttä laukkaa maailman ympäri -kirjaa - toinen kirja Twitterissä ja toinen Facebookissa.

Villivarsa 7/2014

Kirjassa matkustetaan maailman ympäri tutustumaan eri kolkissa asuviin hevosiin. Mukana ovat niin konikit, mérensit kuin kotoiset suokitkin. Kirjan kuvituksista vastaa Carlos da Cruz, joka joitain vuosia sitten piirsi Villivarsaan roturatsusarjakuvaa!

Täyttä laukkaa maailman ympäri. Anniina Mikama ja Carlos da Cruz. Tammi. Arvo noin 17,60 €.

Villivarsa Facebookissa
Villivarsa Twitterissä

2. heinäkuuta 2014

Kesäkuun tykkäyskisan voittajat arvottu

Villivarsan Facebook-tykkääjien ja Twitter-seuraajien kesken arvottiin kaksi lippistä. (Lippis muuten suojaa paitsi auringolta, myös sateelta!).

Tällä kertaa palkinnot nappasivat kiiiapa (@kiiazu) Twitterissä ja Elisa Hast Facebookissa. Lähettäkäähän osoitetietonne meille osoitteeseen villivarsa@otavamedia.fi, niin laitamme lippikset postiin!

Villivarsa 6/2014

HUOMIO! Toukokuun voittajat Kiia Ihanus ja @senniirm! Teillä on 10.7.2014 saakka aikaa ilmoittautua, tai palkinnot arvotaan uudelleen 11.7.2014!

2. heinäkuuta 2014

Villivarsan jatkokertomus: Suomenhevosvaellus, luku 14

Jatkokertomus: Suomenhevosvaellus

Heli ehti ensimmäisenä Hannan luo, käänsi hänet selälleen ja nosti tytön pään ja hartiat syliinsä.

- Hanna, herää, mikä sinun tuli? Mikä on?

Itti työnsi Anuliinan ohjakset Hillalle ja kiirehti itse ottamaan Hannan hevosen hallintaansa. Samalla hän nappasi Mallan ratsun suitset ja talutti hepat pois. Malla heitti häneen kiitollisen katseen laskeutuessaan polville kuraan.

Hanna virkosi, mutta hitaanlaisesti. Tytöt näkivät hänen avaavan silmiään ja mutisevan jotain, mutta aivan kunnolla tilanteen tasalla hän ei tuntunut olevan.

- Kasper, nyt pitää pystyttää teltta mahdollisimman pikaisesti. Hannan pitää saada kuivat vaatteet päälleen ja päästä lämpimään ja pitkäkseen. Itti, Tuuli ja Hilla, huolehtikaa hevoset kiinni. Anna ja Elina, auttakaa Kasperia teltan kanssa ja etsikää Hannan makuupussi. Heli, auta minua nostamaan Hanna tuonne pressun alle niin hän ei kastu enempää kuin on pakko.

Kuraisten ja likomärkien hevosten hoitaminen ei ollut mikään pikkujuttu ja kesti pitkään ennen kuin Itti, Tuuli ja Hilla pääsivät toisten luo. Hanna oli jo saatu pitkälleen telttaan, jossa hän lepäsi omansa ja Mallan makuupussin alla. Elina ja Anna virittelivät trangioita laittaakseen ruokaa, mutta Heli näkyi olevan jossain kauempana metsän rajassa.

- Mikä Helillä on, Itti kysyi.
- Itkee, Anna vastasi rauhallisesti.
- Pitäisikö häneltä mennä kysymään, onko kaikki ok, Itti pohti.
- Anna kun minä menen, Tuuli vastasi.

Tuulin lähdettyä Heliä kohti Itti pujahti nopeasti teltalle, jossa Malla parhaillaan oli polvillaan Hannan vieressä. Hannan kasvot olivat kalpeat ja silmissä raukea ilme.

- Mites täällä, Itti kysyi näennäisen kevyesti.

Malla vilkaisi ylös ja Itti näki ahdistuksen hänen kasvoillaan.

- Tuota, mä voisin istua Hannan seurana hetken, jos sä haluat vaikka yrittää soittaa jonnekin, Itti sanoi kevyesti.
- Joo, kiitos, Malla sanoi kiiveten ulos teltasta. Itin kohdalla hän nojautui lähemmäs ja sanoi matalalla äänellä:
- Tässä on nyt se ongelma, että täällä ei ole kenttää puhelimessa. En tiedä miten kauas pitäisi mennä, että kenttä löytyisi. Mutta koetan selvittää.
- Okei, selvä. Mä en sano Hannalle mitään. Mutta jos sä voit pistää jonkun tuomaan mehua ja jotain helppoa syötävää, jos vaikka päivältä jäi keittoa, niin mä voin auttaa Hannaa syömään.

Malla nyökkäsi ja Itti konttasi telttaan, kosketti Hannaa rohkaisevasti olkapäähän ja hymyili tälle.

- Miten sä jaksat?
- Heikottaa ja pyörryttää, Hanna vastasi vaisusti.
- Ei kovin hyvä olo.
- Joo, mä voin uskoa. Kuule, mä aion nyt kysyä sulta ihan suoraan. Mitä varten sä et ole syönyt oikein mitään koko reissulla

Teksti Maija Kajanto
Kuvitus Marikki Mattila

Öue jatkokertomuksen edellinen luku.

1. heinäkuuta 2014

Koulu- ja vammaisratsastuksen PM-kilpailut 2014 – näin Suomi menestyi!

Norjan Kristiansandissa järjestetyistä koulu- ja vammaisratsastuksen PM-kilpailuista suomalaiset nappasivat mukaansa niin kultaa, hopeaa kuin pronssiakin.

Kuva: Hanna Heinonen / SRL
Ella Tanhuanpää ja Eliko ylsivät hopealle nuorten PM-kilpailuissa.

Nuori kouluratsastaja Ella Tanhuanpää ratsasti kouluratsastuksen henkilökohtaista PM-hopeaa hevosellaan Eliko. Kolminkertainen nuorten SM-kultaratsukko teki vapaaohjelmassa musiikilla hyvää työtä pienestä väsymyksestä huolimatta.

Kilpailu mitaleista käytiin todella kovalla tasolla ja pienin marginaalein. Voiton vei tanskalainen Henriette Dam Vestergaard hevosella Leopold tuloksella 74,575 prosenttia. Tanhuanpään tulos oli 71,525 prosenttia ja kolmanneksi sijoittuneen tanskalaisen Pernille Teidor Olsesenin ja Don Dinon 71,475 prosenttia. Myös luokan neljäs ratsukko oli vain vajaan puolen prosentin päässä Tanhuanpäästä. Viime vuonna Tanhuanpää jäi henkilökohtaisessa kilpailussa neljänneksi. Piia Salmisen ja Wild Soulin vapaaohjelma (67,875) riitti kahdeksanteen sijaan.

Lauantaina henkilökohtaista hopeaa voitti poniratsukko Ida-Lotte Peltoniemi ja Top Tilas. Peltoniemen ja hyvin herkäksi ja lahjakkaaksi luonnehditun Top Tilaksen PM-kilpailut alkoivat keskiviikkona luokan viimeiseltä sijalta. Toisessa luokassa ratsukko oli jo viides, ja henkilökohtaisessa mestaruusluokassa toinen.

Ainoana suomalaisena senioreiden henkilökohtaisessa mestaruusluokassa ratsasti Suomen mestari Eevamaria Porthan-Brodell ratsullaan Solos Lacan. Eevamaria sai kürohjelmassaan tuloksen 70,15 prosenttia. Tulos nosti Porthan-Broddellin sijoitusta GPS:n 15. tilalta kürin sijalle 12.

Vammaisratsastaja Katja Karjalainen jatkoi voittokulkuaan hevosellaan Woikoski Double U. Karjalainen teki vapaaohjelmassa musiikilla huipputuloksen 75,65 prosenttia voittaen 1b-ryhmän kultaa seitsemän prosentin erolla Ruotsin Kerstin Larsson Englundiin ja Black Musiciin. 2-ryhmään siirtynyt Jaana Kivimäki ja suomenhevonen Kuu-Akka nappasivat pronssia.

Suomen nelihenkinen vammaisratsastusjoukkue saavutti PM-kilpailuissa pronssia. Joukkueessa ratsastivat Karjalaisen ja Kivimäen lisäksi Johanna Lindblad - Kain Aapeli (3-ryhmä) ja Mari Lehtikunnas - Rose Anne (4-ryhmä).

Kuva: Hanna Heinonen / SRL

1. heinäkuuta 2014

Villivarsan jatkokertomus: Suomenhevosvaellus, luku 13

Jatkokertomus: Suomenhevosvaellus

Aamulla satoi edelleen vettä taivaan täydeltä ja lämpötila oli painunut kesäkuisen viileäksi. Harmaa sää tuntui vaikuttavan mielialaan enemmän kuin kukaan halusi sanoa, ja vähän vaisuina tytöt pakkasivat tavaroita pois ja laittoivat hevoset kuntoon. Malla näytti Itin mielestä kalpealta tänä aamuna, mutta toimi kuitenkin riuskasti ja johdonmukaisesti. Kasper hymyili aamulla Itille vähän ujosti, mutta muuten yöllisestä keskustelusta ei ollut jäänyt jälkiä.

Itti oli telttaan päästyään kertonut kuiskaillen Tuulille ja Hillalle, mitä oli Kasperilta kuullut. Kaikki kolme olivat yhtä mieltä siitä, että kenellekään asiasta ei puhuttaisi, mutta Mallaa pitäisi auttaa. Vaan kuinka? Kenelläkään heillä ei ollut rahaa, jolla ratkaista tämä ongelma, ja se olisi nyt se, mitä tässä tarvittaisiin, kunnon kasa rahaa.
Malla ja Kasper olivat virittäneet puiden väliin pressun katokseksi ja sen alla leiriläiset söivät aamupalaa edes jotenkin kuivin jaloin. Mutta sade ei ollut hellittänyt siihen mennessä, kun Kasper lähti mönkijöineen eikä se hellittänyt vielä silloinkaan, kun oli aika nousta ratsaille.

- Tänään reitit ovat vähemmän suota ja enemmän pieniä metsäteitä ja maanteitä, Malla tsemppasi.
- Eli saadaan vähän laukata ja ravatakin!

Reitissä ei ollut sinällään valittamista, mutta ennen pitkää hevoset olivat hirveässä kurassa ja ratsastajillakin oli tullut osumaa ihan kiitettävästi. Itti huomasi ensimmäisen kerran reissun aikana miettivänsä, että olisi ihan mukavaa päästä suihkuun - eilinen uiminen oli kyllä virkistänyt, mutta nyt alkoi tuntua mukavalta sekin ajatus, että pääsisi kuivaan, katon alle ja jopa nukkumaan oikeaan sänkyyn! No, yksi telttayö oli enää edessä ja jos keli tästä paranisi, niin se olisi hyvä.

Oikeastaan viileys kiusasi enemmän kuin sade. Ratsastaessa pysyi lämpimänä muuten, mutta kädet palelivat heillä kaikilla, Heli ainoana oli tajunnut varata ratsastushanskat mukaan. Kuuma keittolounas nautittiin tänään metsätiellä, hakien sateelta suojaa puiden alta, ja vaikka ruoka maistui hyvältä ja lämmitti ihanasti, ei kenenkään tehnyt mieli jäädä sateeseen istuskelemaan. Matka jatkui siis nopeasti, läpi harmaan sadeseinämän. Ja vaikka sade välillä piti pieniä taukoja tai muuttui tihkuksi, oli kaikki märkää - varusteet, satulat, kaikki, ja joukko kävi yhä hiljaisemmaksi.

Lopulta päivä oli paketissa ja Mallan johtamana saavuttiin viimeiselle leiripaikalle. Suurten kuusten ympäröimä aukio olisi varmaan näyttänyt ihan mukavalta, mutta nyt kun maa oli aivan märkää ja hyttysparvet lentelivät kuusten välissä, täytyi Itin myöntää, ettei haitannut, että viimeinen yö oli käsillä.

Kasper oli mönkijöineen kuitenkin saapunut jo paikalle ja viritteli pressusta jonkinlaista suojalaavua puiden väliin. Hän oli aamulla ajanut kotitilalle ja sen jälkeen pöristellyt heitä vastaan.

- Isä laittoi muutaman vaihtolavan ja styrokseja kuormaan, eli ei tarvitse telttoja vesilätäkköön pistää, Kasper vakuutti hilpeästi.
- Hännät pystyyn, tytöt, Suomen kesä on lyhyt mutta vähäluminen!
- Huh, minusta tuntuu, ettei tämä ole kyllä minun tapani käydä vaelluksilla, Heli niiskaisi.
- Vai mitä, Hanna? Hanna? Hanna!

Helin kirkaisu sai muut kääntymään katsomaan Hannaa. Tämä seisoi paikallaan tuijottaen eteensä jotenkin lasittuneen näköisesti. Sitten hän horjahti, horjahti toisen kerran ja kaatui kasvoilleen maahan.

Teksti Maija Kajanto
Kuvitus Marikki Mattila

Lue jatkokertomuksen edellinen luku.

30. kesäkuuta 2014

Villivarsan jatkokertomus: Suomenhevosvaellus, luku 12

Jatkokertomus: Suomenhevosvaellus

Paljain jaloin juokseminen kapealla metsätiellä ei ollut ihan lastenleikkiä. Itti koetti suunnata taskulampun valoa eteenpäin, mutta pian hänen oli luovutettava: yöllinen hiippari, kuka hän sitten olikaan, oli kadonnut. Itti nojasi polviinsa ja veti henkeä, kun Kasper ilmestyi hänen viereensä kiskoen hupparia päälleen.

- Hullu likka. Älä ikinä juokse metsään tuolla tavalla, Kasper murahti Itille.
- Minä halusin tietää, olivatko nämä samat tyypit, jotka uhkailivat Mallaa viime yönä, Itti pamautti, vilkaisten syrjäsilmällä Kasperin ilmeitä.

Tämä hätkähti selvästi. Naulan kantaan siis, Itti totesi. Hän suoristautui ja työnsi kasvoilleen takertuvat pitkät mustat suortuvansa syrjään.

- Mistä siinä jutussa oikein on kysymys? Mitä Malla on tehnyt ja keitä ne tyypit ovat?

Kasper näytti vaivaantuneelta ja vilkaisi taaksepäin kohti leiripaikkaa.

- Minä en oikeasti voi kertoa. Se on Mallan asia.
- No oikeastaan ei ole, Itti pamautti.
- Jos me vaellusleiriläiset olemme jotenkin vaarassa, niin se on meidän kaikkien asia. Ja jos täällä hiippailee hevosvarkaita pitkin reittiämme, niin minun mielestäni minulla olisi ikään kuin oikeus tietää, mistä on kyse. En puhu kenellekään jos et halua. Mutta kerro nyt edes suurin piirtein, mitä varten täällä pörrää joku, joka haluaa varastella hevosia. Kävellään samalla eteenpäin, jos vaikka näkisimme, kuka täällä kävi yöunia häiritsemässä.

Kasper huoahti ja nojautui lähellä olevaan puuhun, harasi hiuksia kasvoiltaan.

- Ei meidän tarvitse kävellä, kyllä minä tiedän tai ainakin arvaan, että se oli joku Koistisen porukasta. Se on se sakki, jolle Malla on velkaa.
- Velkaa?

- Niin. Kaikki alkoi jo muutama vuosi sitten. Malla halusi aloitella tätä hevosvaellustouhua ja vakuutti äidille ja isälle, että kaikki kyllä järjestyisi. Hänellä oli vähän rahaa ja hän oli optimisti sen kanssa, miten pitkälle se riittäisi. Mutta varusteet ja muut sellaiset maksoivatkin sitten enemmän kuin Malla luuli. Ja silloin hän teki sen pahan virheensä, Kasper huokaisi vilkaisten Ittiin.
- Otti pikavipin.

Itti irvisti. Hän oli kuullut näistä pikavippifirmoista, eikä mistään niistä mitään hyvää.

- Niissähän on ihan hirveät korot. Siis, sano nyt, jos olen väärässä, Itti kokoili ajatuksiaan.
- Eikö se toimi niin, että lainan saa helposti, mutta jos sitä ei maksa saman tien pois, sen voi joutua maksamaan moninkertaisena? Siis jos vaikka lainaa kaksi sataa euroa, niin ennen pitkää takaisin joutuu maksamaan neljäsataa euroa?
- Juuri noin, Kasper sanoi huokaisten.
- No, Malla otti aluksi sen lainan jotain pientä hankintaa varten. Kun korko alkoi kertyä, hän otti toisesta pikavippifirmasta isomman lainan maksaakseen ensimmäisen pois. Mutta sillekin alkoi kertyä korkoa. Ja niin edelleen.

Itti sulki silmänsä. Kuulosti kamalalta.

- Siinä vaiheessa, kun oltiin useamman tuhannen euron lainassa, Malla ei enää nukkunut öitään. Mä olin ainoa, jolle hän kertoi asiasta, äiti ja isä eivät tiedä vieläkään. Ja sitten kuvioon tulivat Koistisen veljekset.
- Keitä he ovat?
- No, tuolta kyliltä. Heillä on tietty maine, tekevät jonkin verran hommia pimeänä, remonttiduunia ja sellaista. Se nyt on aika tavallista, mutta lisäksi jossain vaiheessa kiersi juttuja, että he olisivat myös piilotelleet varastettua tavaraa ja käyneet tyhjentämässä mökkejä joskus talvisaikaan. En tiedä, paljonko jutuissa on perää. Mutta sen tiedän, että jos Malla olisi kertonut aikovansa lainata heiltä rahaa, olisin koettanut estää sen.
- Mitä Malla sitten teki?
- No, he laativat ilmeisesti sopimuksen ihan paperille, Mallalla on siitä kopio. Koistiset olivat käsittääkseni saaneet jonkun vähän reilumman ravivoiton siinä kuussa ja he tarjoutuivat lainaamaan Mallalle rahaa koko sen summan, mitä hän oli pikavippifirmoihin auki. Malla suostui, sai rahat ja nyt se pikavippikierre saatiin poikki. Ja sen jälkeen Malla on yrittänyt hirveällä raivolla maksaa heille, satanen kerrallaan. Hän on myynyt jopa vaatteitaan netissä ja kerännyt kaikki pennoset.
- No mutta eikös tilanne sitten ole jo vähitellen menossa ihan hyvään suuntaan?

Kasper huokaisi.

- Olisihan se, mutta nyt nuo Koistiset ovat alkaneet pyöriä nurkissa. He ovat keksineet, että haluavat rahansa vähän nopeammalla aikataululla takaisin ja ovat lupailleet, että koko velka kuittaantuu, jos Malla lähtisi heidän mukanaan jollekin keikalle. Eivät ole kertoneet tarkemmin, mistä on kyse, mutta veikkaan, että heillä on jokin lasti haettavana Virosta tai itärajan takaa. Turhan moni tullimies tuntee jo heidän naamansa, mutta Mallaa he eivät tunne.

Itti värähti.

- Mutta jos Malla jää siitä kiinni, hänellä on sitten aika paljon isompi ongelma kuin ne pikavipit.
- Niin on, Kasper totesi. Se on sitten alamäen alkua se, merkintä rikosrekisterissä ja niin edelleen. Malla on kieltäytynyt toistaiseksi ihan ehdottomasti. Nyt joku niistä Koistisen älypäistä on keksinyt, että he voisivat järjestää hevosvarkauden. Heidän mielestään se olisi aukoton suunnitelma, he myisivät hevosen eteenpäin ja Malla ottaisi rahat vakuutuksesta. Mutta tietenkään Malla ei suostu.
- Sitäpaitsi sekin olisi vakuutuspetos, ja sekin on rikos, Itti huokaisi.
- Ihan kamala tilanne, oikeasti.
- Niin on. Eli ethän puhu tästä kenellekään? Jos meiltä menee maine niin kukaan ei osta enää näitä vaelluspaketteja, ja siinä menee sitten Mallalta viimeinenkin toivo päästä lainasta eroon.
- En puhu, en tietenkään. Tai korkeintaan Tuulille ja Hillalle, he jo tietävätkin, että Malla on jossain vaikeuksissa. Mutta me osaamme kyllä olla vaiti. Entäs teidän vanhempanne? Eivätkö he haluaisi auttaa?
- Varmaan haluaisivat, mutta heilläkään ei ole tuollaisia rahoja. Ja Malla ei haluaisi huolestuttaa heitä, ja hän on ylpeä muutenkin, ei halua, että he tietävät. Joten minkäs sille tekee, Kasper huokaisi.
- Lähdettäisiinkö takaisin leiriin? Tuskinpa Koistiset uskaltautuvat tänä yönä enää näille tietämille. Ensi yö onkin jo sitten viimeinen ja se viimeisen yön yöpaikka on niin syrjässä, ettei sinne pääse lähimaillekaan autolla eikä hevostrailerilla. Eli tuskin he yrittävät enää mitään tämän leirin aikana.

Itti nyökkäsi ja nousi seisomaan märältä ojanpenkalta, johon oli ajatuksissaan istahtanut. Hiljaisina hän ja Kasper lähtivät takaisin kohti telttoja.

Teksti: Maija Kajanto
Kuvitus: Marikki Mattila

Lue jatkokertomuksen edellinen luku.

29. kesäkuuta 2014

Villivarsan jatkokertomus: Suomenhevosvaellus, luku 11

Jatkokertomus: Suomenhevosvaellus

Ilta oli kulunut edellisen illan tapaan riehakkaan hauskoissa merkeissä, mutta yöllä alkoi sataa vettä. Itti oli nukkunut muutaman tunnin sikeästi, mutta sateen ropina ja kauempaa kuuluvat ukkosen jyrähdykset herättivät hänet. Kääntyillessään makuupussissaan Itti huomasi, että myös Tuuli oli hereillä. Heidän välissään nukkuva Hilla sen sijaan näkyi olevan täydessä unessa.

Äkkiä sateen kohinan läpi kuului hevosen ääniä. Korskahduksia, joku hirnahti. Ja sitten, aivan kuin joku olisi puhunut. Itti säpsähti ja jännittyi kuuntelemaan. Kun Anuliina hirnahti, Itti ponnahti istumaan ja vilkaisi Tuuliin. Tämä nyökkäsi, mutta nosti sormen huulilleen. Selvästi Tuulikin kuuli äänen.

Hiekka rasahteli, kuulosti, että hevoset olivat tulleet levottomiksi jostakin ja sitten kuului hiljainen ääni, sanoista ei saanut selvää, mutta selvästi joku puhui matalalla äänellä, kuin ohjeita antaen.

Nyt riitti! Itti kiskoi itsensä makuupussista, sieppasi tyynynä käyttämänsä fleecen olkapäilleen lämmikkeeksi ja kiskaisi teltan vetoketjun auki. Tuuli työntyi hänen peräänsä ja tyrkkäsi Itin käteen taskulampun.

Sateen keskeltä oli vaikea erottaa mitään, hevoset olivat yhteen painautuneena laumana telttailuaukion laidalla. Itti suuntasi taskulampun valokeilan hevosiin ja näki niiden liikahtelevan hermostuneesti, sieraimiaan päristellen. Ja sitten hän näki jotain muutakin: aivan kuin hevoslauman takana olisi joku juossut matalana karkuun.

- Hei siellä! Pysähdy, Itti karjaisi.

Ei vaikutusta - ainakaan pakenijaan. Sen sijaan Mallan ja Kasperin teltasta alkoi kuulua ääniä ja Kasper sukelsi esiin, ilman paitaa ja tukka pörrössä. Itti ei kuitenkaan tällä kertaa jäänyt nielemään tyhjää, hän oli jo juoksujalkaa menossa hevosten ohi tielle.

- Itti, odota, Kasper huudahti ja lähti tytön perään.

Tuuli pysähtyi ja näki Mallan työntyvän teltasta. Hän oli kalpea ja hänen kätensä vapisivat.

- Hevoset! Ovatko ne kunnossa?
- Luulisin, Tuuli vastasi matalalla äänellä.
- Mitä siellä oikein on meneillään, kuului Helin ääni kahden hengen teltasta, jossa he nukkuivat yhdessä Hannan kanssa.

Tuuli katsoi Mallaan ja näki tämän silmissä hätääntyneen pyynnön.

- Ei mitään. Itti näki pahaa unta. Anteeksi kun herätettiin! Jatkakaa unia.

Heli mutisi jotain, mutta hätävalhe näytti kannattaneen. Kahina toisissakin teltoissa vaikeni. Malla katsoi Tuulia helpottuneena ja muodosti huulillaan sanan ”kiitos”. Tuuli nyökkäsi ja sitten molemmat suunnistivat kuin yhteisestä sopimuksesta hevosten luo. Pikainen laskutoimitus osoitti, että lauma oli koossa.

- Hevosille voisi laittaa loimet niin jaksavat sadeyön paremmin, Malla sanoi pienellä äänellä Tuulille.
- Jos viitsit auttaa, se olisi hyvä! Mutta ota ensin sadetakki päälle niin et kastu.

Tuuli nyökkäsi ja suuntasi hakemaan sadetakkiaan mönkijän peräkärrystä pressun alta. Samalla hän mietti, missä Itti ja Kasper mahtoivat olla. Oliko Itti syöksynyt suin päin suden kitaan lähtiessään yössä liikuskelijoiden perään?

Teksti: Maija Kajanto
Kuvitus: Marikki Mattila

Lue jatkokertomuksen edellinen luku.

Villivarsa 7/2014

Facebook Villivarsa

Tilaa lehti

Asiasanat